Tiitiäinen pohtii

Viime vuonna ei tapahtunut mitään hyvää, pelkkiä vastoinkäymisiä ja tuskaa kaikki 365 päivää. Näin ajattelen nyt, mutta myönnän että muisti saattaa karsia pienet ilot pois. Mietin tätä samaa aina vuoden alussa, varmaankin koska pelkään tulevaa koitosta. Samanlaista aikaahan kaikki päivät ja kuukaudet ovat, mutta alkava vuosi tuntuu kuitenkin uudelta pelikentältä. Olen väsynyt pelaamaan häviäjien puolella, mutta en tiedä miten pääsisin toiseen joukkueeseen. Voittajat tuskin haluavat taidotonta luuseria porukkaansa. Onko se noin mustavalkoista? Toiset voivat huonosti ja toiset entistä paremmin, köyhät köyhtyvät kun rikkaat vain rikastuvat. Milloin Suomessa palattiin näin suureen luokkajakoon?

Se oli pieni ja erittäin positiivinen pohdinta. Olin eilen tosi ahdistunut ja pahantuulinen. Surullinen myös. Taisin pilata kaiken kun vain kökötin ja itkin. Pitkän suostuttelun jälkeen lähdin puoliltaöin pihalle katsomaan raketteja ja vaikka yritin tuhista vihaisena, aloin salaa innostua hienoista väripläjäyksistä. Siihen se sitten jäikin, kävin sänkyyn lukemaan kulmat kurtussa.

Juhlallinen uuden vuoden lupaukseni kuuluu näin: Täten minä Tiitiäinen aion laihtua ja kutistaa itseni nollakokoon. Se ei vaan tule koskaan toteutumaan, minusta ei saisi size zeroa edes kirurgin pöydällä, ellei sitten sahattaisi luita pienemmiksi ja kavennettaisi koko rankaa.

Ja juu, olin tosiaan tehnyt blogin Ajatukseni.net blogipalveluun. En tiedä mitä ajattelin, varmaankin himoitsin hienoja sivupohjia, kun nämä bloggerin ovat vähän tällaisia tavanomaisia. Deletoin luomukseni, en halua muuttaa jatkuvasti. Sen sijaan ajattelin vähän tuunata tätä blogia, täytyy tutkiskella mitä kaikkea voin sivupalkkeihin lisätä, kunhan kerkeän keskittymään.