Kävin tänään ex-työpaikalla. Alkoi ahdistaa pelkkä ajatuskin, että minut työnnetään sinne takaisin ilmaiseksi työjuhdaksi. Ne ottaisivat minut avosylin vastaan, tiedän sen, mutta ne eivät tiedä mitä minä tiedän. Ne luulevat minun lähteneen sairaalaan "lepäämään", eivät sitä että kuolema muhi päässäni siinä kahvipöydässä kun istuimme vastakkain, eivät sitä että osastoni ovet olivat lukossa, eivätkä sitä että olen katkera siitä mitä minulle tehtiin. Toiset sanovat että kaikki tuli täytenä yllätyksenä, me ei todellakaan olisi arvattu että tyttö on niin väsynyt! Emmehän me sitten olisi teettäneet sitä ja vaatineet tätä, emme olisi laittaneet perumaan lääkäriaikoja, emme taatusti. Vaan sen te teitte, eikä minulla ollut voimaa sanoa vastaan, minä päätin kuolla. Yksi, vain yksi huomasi ja kuunteli, mutta hänkään ei tiedä puoliakaan.
Tekisi mieli lähteä ulos. En vain jaksa pukea ulkovaatteita ylle enkä sulkea televisiota ja tietokonetta enkä valoja. Eli en lähde. Masentaa entistä enemmän kun vain nyhjöttää koko päivän sisällä. Kuuntelin taas surullista musiikkia, itkin ja kirjoitin kahdeksan sivua päiväkirjaa. Siitä on tullut jonkinasteinen pakkomielle, aloitan aamun kirjoittamalla ja jatkan pienissä pätkissä iltaan asti. Merkitsen vain uuden kellonajan ja kirjoitan muutaman lauseen, näin koko päivä piirtyy muistiin. Joskus öisin haen kirjan sänkyyn ja muistelen kaikkea tapahtunutta. Olen kerrannut samat asiat jo ties kuinka monta kertaa, mutta kai ne sitten ovat jollakin tavalla vaikeita kun jatkuvasti palaan niihin. Terapeutti on tyytyväinen kun kirjoitan paljon, se on kuulemma erittäin terapeuttista. No hyvä, ei mene ihan hukkaan. On minulla tuolla vaatehuoneen hyllyn alla laatikollinen vanhoja päiväkirjoja, varmaankin kymmenen vuoden ajalta.
Suuri tuunaukseni on lähes valmis. Tadaa. Koska en osannut päättää mistä väristä pidän, vaihdoin pohjaksi yksinkertaisimman mikä silmiini sattui. Asensin tänään myös tuon pienen pienen laskurin siksi että saisin jotain havaintoa kävijöistä, se häviää siitä kyllä myöhemmin.
Pitäisiköhän laittaa kengät jalkaan ja käydä vaikka edes postilaatikolla? Minulla on tällaiset lasten hankikengät, hihi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti