Enimmäkseen ulkopuolinen

Minusta paistaa läpi uupumus, jo kaksi ihmistä on kysynyt olenko jotenkin enemmän väsynyt kuin ennen. En tiedä, mitä tarkoittaa "enemmän kuin ennen", olen kysynyt vastavuoroisesti heiltä miltä minä sitten näytän - väsyneeltä kuulemma. Omasta mielestäni olen ollut ihan yhtä poikki jo pitkän aikaa, olen vain varmaankin jaksanut peitellä sen paremmin. Olen hämmentynyt, sillä suojamuurini sortuvat harvoin. Nyt yhtäkkiä kasvojani ja olemustani voi lukea kuin kuvakirjaa.

Mitä siihen sitten vastaisi? Kyllä, masentaa melkoisesti, ei jaksaisi enää tätä päivien harmautta ja mustia pilviä, tuntuu taas todella tyhjältä, harvat asiat jaksavat kiinnostaa, ei huvita tehdä mitään. Toimin kuin kone: nousen aamulla sängystä kunhan lääkehuuruiltani pääsen, niin kuuluu tehdä; otan lääkkeet, sillä niin on käsketty tehdä; pesen hampaat, koska hammaslääkärit suosittelevat sitä; puen päälle, etten herätä ihmetystä; haen postin kun naapuritkin hakevat. Teen mitä käsketään ja odotetaan. Sitten kaikki ovat tyytyväisiä. Paitsi minä.

En tiedä mitä oikein kuvittelen, kun odotan oikean elämän olevan jossakin tulevaisuudessa. Aina en jaksa edes kuvitella, olen suorastaan varma ettei minulle ole varattu sellaista ylellisyyttä. Ei tämä voi olla todellista, ei tämä tunnu siltä. En koe olevani osallinen mihinkään tässä maailmassa. On vaikea sopeutua ja koittaa soluttautua normaalien ihmisten sekaan, sillä en osaa samaistua toisiin ihmisiin. Vika on minussa itsessäni, en syytä muita erakkoluonteestani. Pitkään ajattelin, etten vain vielä ole tavannut oikeita ihmisiä, niitä minunkaltaisiani. Kaverit tuli valittua pakon edessä, joku ryhmä jonka seuraan lyöttäytyä. Helpoin valinta oli naapurin kersat ja päiväkotikaverit, niiden kanssa kitkuttelin monta vuotta ja ajattelin olevani outo ja erilainen, kun en oppinut samoille tavoille. Nyt en enää tiedä, mitä ajattelen.

Minun olisi kai pitänyt syntyä kissaksi. Niiden kanssa olen löytänyt sanattoman yhteisymmärryksen, toinen kissoistani on ihan yhtä häiriintynyt kuin minä (se kai tippui pienenä päälleen, sillä on virtapiuhat vähän ristissä) eivätkä ne koskaan valita, syytä tai oudoksu. Tai sitten ravuksi, erakkoravuksi. Meissä on jotain yhteistä nimittäin: "Erakkoravut stressaantuvat helposti ja stressaantuessaan katkovat itseltään jalkoja. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää olla häiritsemättä rapuja." Niin.