Se

Öm. Perus, neutraali päivä ja hillitön pelko. En saa voida paremmin enkä missään nimessä hyvin, sillä se kostetaan ennemmin kuin arvaankaan. Varmasti huomenna etsin puukkoa silmät kiiluen ja pitelen kaikkia ihania tappavia lääkkeitäni kämmenellä. Taatusti vaivun epätoivoon ja tunnen itseni ja kaiken turhaksi, upottavaksi, syövyttäväksi ja lopulta täysin olemattomaksi. En luultavasti jaksa edes itkeä, makaan vain ja mietin ei mitään, tuijotan ei mihinkään ja liu´un pehmeään mustaan. Ei ei sitä!

Se tulee aina, se ei koskaan kysele saako se tulla, koska se tekee mitä se haluaa. Se sekoittaa ajatukseni, vääntää ja kiertää ne toistensa ympärille risteileviksi nauhoiksi, kiinnittää niitä vääriin kohtiin ja nauraa. Se hohottaa karmivaa kuolonnauruaan ja sen suu venyy ammottavaksi mustaksi aukoksi, johon se aikoo minut lopulta upottaa. Se nielaisee minut pohjalle, eikä siellä ole mitään mihin tarttua, vain ääretön tyhjyys.

En tahdo sitä. Yritän huijata sitä esittämällä vähän väsyneempää kuin oikeasti olen ja valittaa kovaan ääneen, kun ei jaksaisi puhtaita sukkia ja paitoja ottaa koneesta eikä sitä tonnikalapurkkiakaan avata. Voi kyynel, miten kamala päivä. Ihan hirveän kauhea.

Mutta koska oletan, ettei se osaa tulla lukemaan tätä, voin kertoa ihan hissukseen että on tosiaankin helpompi päivä. Sellainen, jolloin jaksaa tiskata ja laittaa vähän ruokaakin. Mielessäni pyörii kuitenkin pari ahdistusta, mutta yritän vaientaa ne. Vain yhdeksi päiväksi, kyllä jokainen ansaitsee joskus vapaata ainaiselta tuntuvalta ahdistukselta ja masennukselta.

Heti tällaisina hetkinä alan miettiä, miksi en vain eläisi näin hamaan hautaan asti? Miksi en vain lopettaisi murehtimista ja märehtimistä tulevaisuuden suhteen, kun hengissähän tässä kerran tällä hetkellä ollaan. Jos ei ottaisikaan kaikesta niin pirunmoisia paineita, jos ei aina tarvitsisikaan pyrkiä täydellisyyteen, jos ei välittäisi vaikkei ollutkaan ykkönen, jos vain olisi ja eläisi? Jos antaisi asioiden tapahtua ajallaan, menisi töihin kun pystyy ja pääsee, ei pelkäisi sitä aikaa hullun lailla.

En vaan voi uskoa tuollaiseen. En saa mielenrauhaa, sillä Se on aina nurkan takana. Olen sen oma, eikä se tahdo luovuttaa minua elämälle. Ikinä.

Kaikki on sen syytä.