Sain tasan kolme vaihtoehtoa: a) lähden osastolle b) lähden päiväosastolle c) lähden toiminnalliseen kuntoutukseen. Jyrkkä ei kaikille ehdoille. En halua osastolle ravaamaan käytävää edestakaisin, en ole siinä kunnossa. En missään nimessä halua päiväosastolle teinien kanssa pelaamaan Kimbleä ja ratkomaan matikan läksyjä - olisin eläkeläinen niihin lapsiin nähden, ne ressukat suorittavat vasta peruskoulua (ja itsehän olen ikäloppu).
Valitsin pienimmän pahan, suostuin alustavasti toimintaterapiaan. Jos ja vain jos minut huolitaan sinne (paikat kuulemma kortilla). Sairaalassa en päässyt kyseiseen toimintaan, koska olin liian "taidokas" kun minulle ei voinut opettaa joulutortun leivontaa eikä muuta yhtä merkittävää touhua. Anteeksi sarkasmi, mutta kai minullekin voi jotain opettaa - lukiopohjalta ei taatusti synny Einsteineja. En osaa mm. mitään. No, tämä uusi päivien täyte olisi kaiketi kerran viikossa, ehkä tunnin tai kaksi kerrallaan. En tiedä miten suhtautua, kun en vielä tiedä koko jutusta mitään. Mutta pelkään kyllä, kaikki uusi on niin kauhistuttavaa. Ja ahdistavaa.
Sairaslomailen nyt vielä jonkun kuukauden. Ei vaan jaksais. Mitään.
Blogikin alkaa jo hatuttaa, tämä taisi olla tähänastinen ennätys kyllästymisessä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti