Desinfioin tänään koko asunnon, alkoi tuntua että jonkin listan päällä tai kaakelin saumassa lymyää varmasti bakteereita. En tiedä kuinka jaksoin tehdä sen, oli vain pakko, muuten olisin kasvatellut aavistusta päässäni ja joutunut pian evakuoimaan itseni ja kissan. Terapeutti sanoo, että siivous- ja desinfiointineuroosi on vain tapani hallita kaoottista mieltäni: laitan ympäristön sotilaalliseen järjestykseen ja marssitan lian ulos, kun en mieltäni voi komentaa. Lisäksi pakotettuaan itsensä fyysiseen työhön ei tarvitse keskittyä miettimiseen. Olenkin melko väsynyt ajattelemaan.
Päivät kulkevat edelleen ohi, mutten oikein tiedä mihin ne kuluvat. Tuntuu, etten koskaan tee mitään, mutta jokainen vuorokausi sujahtaa silti johonkin. Viimeisen lausunnon jälkeen olen ollut kolme kuukautta sairaslomalla, mitä ihmettä olen tehnyt tänä aikana? En mitään. Joskus tuntuu, ettei aika kulu millään, aamulla herätessäni alan odottaa iltaa. Turhauttaa kun millään ei ole mitään merkitystä. Aikaa voi kulua kuinka paljon vaan, eikä se muuta mitään. Saisinpa kurkistaa kymmenen vuoden päähän, jos olisin vielä silloin tässä samassa pisteessä, ilman elämää ja merkitystä, tervehtisin saman tien itseäni haulikolla.
Ihmetyttää kun toiset tietävät mihin ovat menossa, he elävät koska on mukava elää ja käyttää mahdollisuus joka meille kaikille on annettu. Mistä he saavat sen merkityksen elämälleen? Miksi pitää elää, jos ei ole mitään muuta syytä pysyä täällä kuin ihmiset, jotka eivät halua sinun lähtevän? Eläminen on selvästikin yliarvostettua. Eikö ole hullua, että eläin, joka kärsii päästetään tuskistaan, mutta ihmisen on vain kestettävä kaikki mitä päälle lapioidaan? En aina jaksa ymmärtää. Miksi minun kaltaiselleni on ylipäätään annettu elämä? Koska vanhempiani ei älytty kieltää lisääntymästä ilmeisestikin. Vai olisiko kaikki toisin, jos lapsuus ja nuoruus olisi ollut helppoa? Nuorihan minä olen vieläkin, elämän pitäisi olla vasta edessä. Niin että missäs luuraat?
Kokeilin uutta teepannuani, se muistuttaa erehdyttävästi noidan nokipannua, mutta teestä tuli hyvää. Join pitkään vihreää teetä, mutta nyt olen lipittänyt jo jonkin aikaa valkoista, se on miedompaa. Valkoinen Tiikeri- tee on maustettu appelsiinin kuorella, mansikalla, vaniljalla ja greipillä, nam. Ei muuta kuin hauduttelemaan, tätä en ole löytänyt pusseissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
minua kiukuttaa järjettömästi ihmiset, jotka sanovat, että itsemurha on epäreiluinta mitä voi läheisilleen tehdä. jos ihminen on siinä pisteessä, että haluaa päättää elämänsä, niin mielestäni siinä ei ole läheisten tunteilla enää mitään sanottavaa. ei kai täällä muiden ihmisten takia kuitenkaan olla, vaan ensisijaisesti itsemme. voin tietysti olla kovasti väärässäkin ja kyyninen paska ja ties mitä.
valkoinen tee on ihanaa. saisinpa minäkin sellaisen noitapannun. herkkää.
Kolmannen kappaleen alku... niin samaa mieltä ja niin usein pohtinut tuota! Miten toisista on mukava elää, miten ne rohkeasti kokeilevat uusia asioita eivätkä ikinä romahda vaan nauttivat itsensä toteuttamisesta? Pyrin usein samaan mutta aina jotain tapahtuu.
Komppaan myös "isin unelmaa". Ei kai täällä toisia varten olla?!
Lähetä kommentti