Bloggerille pienetkin asiat ovat suuria. Joka kerta kun lähettää uuden postauksen, blogger hihkaisee iloisesti "tekstisi julkaisu onnistui!". No onhan se kivaa että onnistui. Hieno suoritus, aplodeja.
Suomessa saa teloa toisen henkihieveriin ilman suurempia seurauksia. Kun auto tarttui vahingossa humalaisen mukaan (eikä kuski sitä paitsi edes ollut humalassa, ehkä korkeintaan pienessä 2,4 promillen tuiskeessa - ei se juopon mielestä edes tuntunut humalalta) ja tuli törmättyä toiseen autoon ja aiheutettua toiselle kuskille vähän murtumaa ja verenvuotoa päähän, siitä selviää vuoden ehdollisella ja ropsuilla. Näppärää. Autoilkaamme huoletta pilli kossupullossa - voi ajon aikana helposti virkistää itseään.
Kissojen lentoliikenne vilkastuu kummasti aina, kun saavun paikalle. Minun näkemiseni on villin juoksentelemisen, naukumisen ja hepuloinnin arvoista. Ihanaa, kun joku välittää niin pienellä sydämellä niin paljon.
Mitä enemmän tapaan ihmisiä, sitä enemmän pidän kissoistani. Vaikka ne haisuttelevat hiekkalaatikossa ja leikkivät kaivureita kuopiessaan kuution hiekkaa lattialle.
Mozzarella, tomaatti ja oliviit on verraton yhdistelmä. Harmi vain, etten voi syödä tomaattia (närästää) enkä uskalla syödä mozzarellaa (vatsa). Jäljelle jää oliivit, nuo mustat mehukkaat pallerot. Vedän niitä kauhalla iltaisin.
Bipolaisen elämä on kuin tuulimylly: tuulella mylly pyörii vinhasti - ilman tuulta mylly töröttää hiljaisena ja jähmettyneenä. Voisin kyllä joskus vauhdin maailmassa tuottaa tuulienergiaa, mennä vaikka itse pyörittämään lapoja.
Olen onnistunut pysyttelemään siinä, minkä nimeä en voi mainita, mutta keho huutaa rasvaa. Se on tottunut saamaan rasvaa ja sokeria, se ei kelpuuta porkkanaa vastineeksi. Ei edes lakritsaa. Pakotan kehon tottumaan tähän, en jätä muita vaihtoehtoja. En ole nälkäinen ollenkaan, aivoni eivä vain vielä ymmärrä tätä uutta energian saantia. Ne haluaisivat sen tutun perjantaipizzan ja kehtaavat vielä pyytää jälkiruokaakin.
Havaitsin, etteivät havaintoni ole ollenkaan tähdellisiä. Siispä lopetan ennen kuin tyhmyyteni on liian ilmeistä.
Pahaa viikonloppua. Väsyttää.
perjantai 25. tammikuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Miten ihmisen pää voi olla näin tyhjä? En enää edes tiedä miten monta kertaa olen tänään käynyt täällä. Yrittänyt saada jotain järkevää kommenttia aikaan. En ole siinä kuitenkaan onnistunut, joten tyydyn tähän.
Lähetä kommentti