You dumdum

Minut kasvatettiin väheksymään tyhmiä. Ainakin ei-akateemisesti koulutetut duunarit, kuten siivoojat ja automekaanikot lasketaan tyhmiksi. Sille tosiasialle, että autonkorjaaja on rutkasti arvostelijaansa fiksumpi omalla alallaan ei anneta painoarvoa, eikä varsinkaan sille, että korjaajan kykyä käytetään kyllä mieluusti hyväksi kun autosta hyytyy vaikkapa vaihdelaatikko (jonka korjaaminen ja etenkin vaihtaminen on mielestäni erittäin tyylikäs suoritus). Koska mekaanikkohan on tyhmä isolla t:llä. Myös siivooja on välttämätön, mutta se ei ole ihan niin tyhmä kun on tullut tutuksi. Muut siivojat on edelleen kaivettu metsän perimmäisen sammalen alta.

Tämä tyhmyyden ylistys tarttui totta kai, opin jo pienenä arvioimaan kuinka tyhmä kaupan kassa on ja kauhistelin mielessäni miten joku voikin ryhtyä noin tyhmäksi! Koska se ammattihan oli se kriteeri. Tosin jotkut päätyivät t-kansioon muillakin ominaisuuksilla: mm. kovaääniset mölyäjät ja brassailijat (ja me olimme itse taatusti pahimpia). Lapsena opittu ihmisarvokäsitys oli juurtunut minuun tiukasti, solvasin itseäni kun siivosin usean vuoden kesätöikseni - ajetella, vieläpä vapaaehtoisesti! Tiesin koko ajan, että työni on noloa, ala-arvoista ja tyhmää. Sen sijaan nimeltämainitsemattomien henkilöiden omat, tuikitavalliset ammatit olivat kunnioitettavia. Käsi lippaan. Vasta viime vuosina olen päässyt irti tyhmyysasteikosta. Olen huomannut, että juuri ne ihmiset, jotka pitävät itsestään pienintä ääntä, ovat aivan mahtavia. Kun ei tarvitse keskittyä loistamaan, ihmisyyskin pääsee esiin.

Nyt, kun minäkin ole tippunut kastijärjestelmän alajaostoon, tyhmyydestä ei mässytetä enää niin paljon. Tunnen kuitenkin häpeää tilanteestani, olen juuri se yhteiskunnan varoilla elävä mato, josta kotona varoiteltiin. Toinen nimeltämainitsemattomista henkilöistä sanookin nykyään usein naama rutussa ettei enää uskalla paljon toisia arvostella. Niin, ei kai kun minusta on tullut tällainen hylkiö. Silti ruokapöydässä dissataan ahkerasti sitä, joka meni omasta tahdostaan ammattikouluun, hyi hyi. Ei meidän lapset.

Olen surullinen tiettyjen tapahtumien johdosta, jotka myös kirvoittivat tämän kirjoituksen. Odotan jotain, joka helpottaisi oloani. Ahdistaa ja masentaa. En haluaisi taas kuolla.