Parempaa

Täytyy myöntää, että sain eilisestä psykiatrin tapaamisesta vähän lisävirtaa. Tai toivoa, ehkä se on kuvaavampi sana. Kaikki ei tunnu tänään ihan niin vaikealta, tai tuntuu, mutta jossakin on vähän toivoa. Ainakaan en jaksa surkutella mennyttä tulevaisuuttani ja jämähtänyttä tilannettani. Joskus iskee paniikki: kuinka minä jämähdin tähän kun muut ikäiseni opiskelevat jo toista vuotta?! Nyt en jaksa miettiä sitä. Tilanne on tämä, joten tässähän rämmin.

Tiskasin. Se on suuri saavutus, sillä muutamaan viikkoon en tehnyt juuri mitään. Kolme tuntia meni yrittämisessä, sitten vain laskin vettä altaaseen, spruuttasin tiskiainetta ja aloin jynssätä. Ihan mukavaa käyttää pitkästä aikaa puhdasta haarukkaa, ei tarvitse ennen syöntiä raaputtaa edellisen aterian jämiä ruokailuvälineestä. Tuohon menikin sitten energia, en jaksanut enää laittaa ruokaa. Eikä kyllä tee mieli syödäkään, se on outoa. Nukuin vielä tänäänkin päiväunet, vaikka terapeutti sekä psykiatri puhuivat niitä vastaan - en saisi liukua pois unirytmistä, antaa itseni lintsata päivästä. Tiedän sen, unirytmin häiriintyminen on aina hälyyttävä oire.

Kunhan jauhan taas, vähän turta olo. Ei ahdistunut, ei tuskainen - tyhjä. Aukko aivojen tilalla ja musta möykky rinnassa. Melkein kuin ruumis.

Hyvä asia on raha, kuinkas muutenkaan. Sain kotoa pientä avustusta; niiden rahoissa minimaalista, mutta minulle lottovoitto. En tiedä mihin kymppini käyttäisin. Olen jo ehtinyt tottua uuteen köyhään elintasooni, nyt en tiedä mitä tekisin rahoilla. Mitä tavallisesti töissä käyvät ihmiset tekevät palkallaan? Minulle ei tule edes laskuja kuin puhelimesta ja netistä. Voisin laittaa setelit kirjekuoreen ja käyttää vähitellen kauppaan, ehkä leikkauttaa hiukset :) Ajatelkaas, en sanonut että ryntäisin shoppailemaan! Huomattavaa edistystä. Että siitäs saitte psykologit sun muut - hallitsen rahankäyttöä. Ansaitsisin papukaijamerkin.