Hei, olen Tiitiäinen ja olen itsetuhoinen

Täällä Tiitiäinen. Annan pienen neuvon: älkää syökö vanhentunutta ruokaa, uskokaa parasta ennen- päiväykseen ainakin kanan kohdalla. Heittämällä pilaantuneen ruoan kompostiin säästätte sen hinnan välttymällä ankaralta vatsakivulta ja sen ikäviltä seurauksilta. Tiitiäinen kuittaa.

Olen saanut jännittävää uutta tietoa: Seroquel pitää viiltelyhimoa kurissa. En uskonut terapeuttiani, kun hän sanoi näin. En vaikka hänellä on monen vuoden kokemus sairaanhoitajana psykiatrisella osastolla, tosin vuosikymmeniä sitten. Ehkä juuri siksi ajattelin, ettei hän tiedä nykyisistä lääkkeistä. En kuitenkaan tullut ajatelleeksi, että nykyisen työnsä vuoksi hän tietää paljon myös nykyisistä psyykelääkkeistä. Kysyin asiaa psykiatriltani, olin vähän elätellyt toivoa annostuksen laskemisesta, jotta päivittäinen väsymys hellittäisi hieman. Hän kuitenkin ilmoitti, ettei annostusta lasketa niin kauan kuin palan halusta veistellä itseäni, kun Seroquel tosiaan auttaa asiassa.

Outoa. Minähän mietin veitsiä koko ajan, en millään voi uskoa asian liittyvän juuri tuohon yhteen lääkkeeseen. On kyllä totta, että olen aika hyvin onnistunut pitämään itseni kaukana puukoista ja mattoveitsistä, mutten voi lakata haaveilemasta niistä, Tiimarissa käyn aina hiplaamassa paperiveitset, katselen uusi värejä ja kokoja. Ehkä olen tottunut olemaan itsetuhoinen, ehkä se on vain tapa, pakokeino. Se ei ole enää sellaista kuolemahakuista kuin kesällä, ei pakollista toimintaa. Kesällä tunsin viiltelyn ainoaksi keinoksi saada kosketus todellisuuten, herätin itseni leijailemasta jossakin kaukana mieleni takana, kiskoin itseni takaisin siihen hetkeen, jota harmikseni elin edelleen. Nautin siitä, kun saatoin tuhota jotain itsessäni, aiheuttaa rumia syviä kipeitä haavoja ja kamalia arpia. Nyt pikemminkin välttelen arpia, en kaipaa yhtäkään lisää tähän seepraraidoitukseen. Joten ehkä se jokavaivanihmekääke sitten auttaa. Ota minusta sitten selvää.

En ole vielä(kään) oppinut hillitsemään impulssejani, niiden vuoksihan minä yleensä toteutan hulluimmat ideani. Kuten armottoman veitsisession, heiluttelen puukkoja kuin viulua soittaisin. Kerran sain oikein älynväläyksen: hakkaanpa itseni vasaralla. Joskus raavin tai puren käsiäni. Aika säälittävää, eikö?

Että tervetuloa vaan tutustumaan hulluun isolla H:lla.

ps. Vaihdoin otsikon suomenkieliseksi, Google pirulainen antoi heti osuman englanniksi. En yhtään tykkää saada osumaa tuolta hakukoneelta, ärrr. Siitä on vain harmia.

nimim. Kaiken kokenut