Kun minulta kysyttiin nuorempana mitä odotan aikuisuudelta tai mikä ikä olisi se paras, vastasin aina samoin ja sain osakseni paljon huvittuneita ilmeitä. Sanoin odottavani eläkeikää, sitä kun on tehnyt työnsä ja ansainnut levon. Aikuiset pitivät sitä vitsikkäänä, mutta minä olin ihan tosissani. Nyt se tuntuu synkältä, miksi lapsi vastasi noin ja vielä tarkoitti sitä? Muut ikäiseni pitivät nuoruutta parhaana aikana, kaverit olivat maailmaa tärkeämpiä, keski-ikäistyminen oli kaukainen kauhu, kuolettavan tylsä tuomio. He vannoivat pysyvänsä ikuisesti nuorena, ainakin mieleltään. En pystynyt koskaan samaistumaan tähän villitykseen, koko nuoruuteni kävin läpi rankkoja kokemuksia, menetystä, surua ja pohjatonta itsevihaa, masennusta.
Minusta tuli hyvin nuorena aikuinen, jouduin pakon edessä ottamaan vastuuta asioista, joiden kuuluisi pysyä kaukana lapsuudesta. Oli vaikeaa yrittää pysyä mukana uusimmissa barbieuutisissa, kiinnostua meikeistä ja poikabändeistä kun oma maailma oli ihan pirun kaukana sellaisesta. Kun minä suunnittelin itsemurhaa toiset kirjoittelivat lappuihin ihastuksiensa nimiä. Kun minä lähdin viikottain psykiatrin puheille, luokkatoverini olivat ymmällään, kuten opettajakin. Eihän normi 12-vuotias yleensä ole joutunut sellaisen kanssa tekemisiin, ei sen ikäisellä tarvitse ollakaan ymmärrystä sellaiseen. Luokkalaiseni tykkäsivät keksiä mitä erilaisempia syitä sille, miksi käyn päätohtorilla. Parhain taisi olla se, että olen murhannut jonkun, oikein teurastanut veitsellä ja olen mielipuoli tappaja, hi hihi! Hauskaa.
Ei ihme, että minun on vaikeaa edes yrittää samaistua ikäisiini. Se oli silloin mahdotonta, tunsin itseni niin helvetin yksinäiseksi, etten edes halua muistaa. Sattuu edelleen, harmittaa taas koko nuoruus. Minusta tuli vihainen ja katkera elämälle, se kosti kaikin keinoin. En tiedä miten tästä suosta noustaisiin ihan oikeaan elämään. Tuntuu, että kaikki mitä koskaan yritin meni pahimman kautta pieleen.
Nuoruus on vaikeaa aikaa, niinhän ne sanovat. Mutta entäs jos koko loppuelämä on yhtä vaikeaa?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Vastavierailulla.
Kuulostipa kovin tutulta. Liian vanhaksi liian varhain. Jopa se haave eläkeiästä.. Olemme me vain kummallisia otuksia.
Voi elämä! Ootko mun klooni tai vastaava?! =) Minäkin olen aina odottanut eläkeikää. En ole koskaan päässyt siihen _normaaliin_ elämään mukaan, missä on valmistuttu, saatu hyvä työ, perhe ja se puutarha. Työt on olleet mitä sattuu ja päättyneet romahdukseen. Nyt olen määräaikaisella eläkkeellä eli kunt.tuella ainakin helmikuun loppuun 2009 asti, huh! Kuinka vanha sä muuten olet? Mä oon 31. Jos vastaat, niin ei kandee varmaan tähän vastata, en ehkä löydä kaikkia tekstejä uudestaan mihin oon kommentoinut... =)
Lähetä kommentti