What I´ve become

Entinen minä olisi jo tänään valmistautunut huomisen juhliin, etsinyt kaapista niitä kahta toppia joissa kehtaa lähteä ulos, sovitellut ja pähkäillyt kumpi sopisi niihin yksiin farkkuihin jotka kaapista löytyvät, miettynyt ostaisiko lime vai watermelon Bacardi breezeriä vaiko kenties kuoharia. Siinäpä tytöllä pulmia kerrakseen. Tuo minä oli vuosien kehittelyn tuotos, henkilö joka joi itsensä tainnoksiin päästäkseen kauas ongelmistaan, keskusteli ja vitsaili taitavasti isossakin porukassa, miellytti kaikkia. Loin sen minän, koska halusin pitkään olla kuin muutkin. Kuluneen vuoden aikana kadotin sen minän, sain tilalle jotain mitä en halunnut.

Ihme kyllä minua on pyydetty mukaan juhliin, sitä ei olekaan sattunut aikoihin. Mutta en tietenkään lähde, en voi en jaksa en halua. Toivon että huominen olisi äkkiä ohi. En osaa haluta samoja asioita kuin useimmat uutena vuotena, en juo, juhli ja pelkään raketteja. Mieluummin olen kotona kissojen ja miehen kanssa, luen kirjaa, katson elokuvia, paistan ranskalaisia ja nakkeja ja lapioin päälle perunasalaattia. Opin syömään sitä äskettäin ja nyt otankin takaisin kaikkien vuosien perunasalaatit, jotka jäivät syömättä! En vain tiedä haluaisiko mies tehdä oikeasti jotain muuta. Voi olla, mutta kiltisti tuntuu sopeutuvan minun ohjelmaani. Yritin sanoa, että menisi vaan juhliin jos tahtoo, pärjään kyllä ihan hyvin yksin enkä edes loukkaannu, sillä en tahdo pilata hänen uutta vuottaan.

Olin tänään kuusi tuntia reissussa, ihan vain hoitamassa asioita, vanhemmilla, ystävällä kolmen tunnin kahvisessiolla. Nyt väsyttää ihan kamalasti, vaikka en edes oikeastaan tehnyt mitään, olin vain pois kotoa. Väkisinkin aloin miettiä miten voisin jaksaa työpäivät, kun väsyn jo juttelemisesta ja istumisesta? Illalla olin kärttyinen ja tiuskin, halusin tulla omaan kotiin lepäämään. Nyt katselen sänkyä, se näyttää houkuttelevalta.

Vampyyritarina loppui eilen ja nyt pitäisi valikoida joku jonossa olevista. Meinasin vähän kuitenkin lintsata lahjakirjoista kun kirjastosta tarttui mukaan Hannu Mäkelän Casanova. Täysin tuntemattomasta syystä olen kiinnostunut tuon seikkailijan - käyttäisin sanaa naissankari ellei se kalskahtaisi liian alhaiselta Casanovalle - elämästä. Uskon vilpittömästi että hän oli enemmän kuin minä häntä pidettiin.

Tosin uskon myös keijuihin ja muihin öttiäisiin.