Kuinka usein täällä turpiin saakaan

Vaatimuksia ja odotuksia, joka puolella, ihan liikaa. En vain voi revetä tuhanteen eri suuntaan ja pirstoutua sataan kappaleeseen, tai voin mutta tekeekö kukaan mitään yhdellä kädelläni? Kädellä nyt vielä ehkä, mutta entäs se joka saa vaikkapa jalan? Jopa kissa vaatii, se katsoo keltaiset silmät täynnä vaatimuksia, se kurnii ja naukuu, en ymmärrä mitä se tahtoo. Ehkä se tahtoo sen entisen äiskän takaisin. Äiskä on ollut pelottava ja outo tällä viikolla. Sillä on paha olo. Miten selität sen kissalle? Menee vain hermot ja huudan sille, olen taas se kamala kissanomistaja joka ei ansaitse yhtäkään lemmikkiä.

Juuri kun luulen maastoutuneeni hyvin, piilovittumainen ääni takanani sanoo "no näkeehän suakin joskus!" Niin no kai näkee kun seisoo siinä selän takana, menisi hyllyn taakse niin ei näkisi. Tuohon maireasti esitettyyn kiljaisuun liittyy mielestäni syytös, iso inhottava vaatimus suurella v:llä. Se kirkuu rivien välistä missä helvetissä säkin olet lymynnyt, mikset ole käynyt missään, mikset lähtenyt juhlimaan, miksi olet tuollainen iso kömpelö typerys?! Sellaiseksi muutun kun jään nalkkiin, en ollenkaan sellaiseksi pieneksi pakokauhuiseksi kaniksi ajovalon edessä, ehen. Minulta putoaa tavarat käsistä, yritän könytä niitä lattialta naama punaisena, nolottaa ja ahdistaa. Silloin toivon olevani pora, jyrisen mielessäni suoraan lattian läpi maan alle, hus pois kauas.

Olen ärtynyt ja vihainen. En jaksa ihmisiä, en tiedä miten niiden kanssa ollaan ilman väärinkäsityksiä. Pelkään sitä että joku käsittää minut väärin, mieluummin olen hiljaa. En tiedä mitään pahempaa kuin tulla väärinymmärretyksi, minä nolostun ja suutun itselleni siitä etten taaskaan osannut selittää tai toimia oikein, vaikka voisin yhtä hyvin ajatella että ehkä vastapuolessakin oli jotain vikaa. Harmikseni minua ymmärretään harvoin. Kaikki menee pieleen kun en vain osaa.

Miten ihmeessä tähän on taas tultu?