Loppujen lopuksi sitä on todellakin helvetin yksin. Anteeksi ruma kieli, en jaksa keksiä mitään tekokaunista kiertoilmausta, ja anteeksi toisto, puhun päivittäin samasta aiheesta. Minusta tuntuu nykyään ettei kukaan ole enää oikeasti kiinnostunut toisesta, kaikki ajattelee vain omaa persettään. Minä annan toisten imeä voimat itsestäni, enkä inahdakkaan. Kohta minusta on jäljellä pelkkä raato, nahka ilman sisuksia. Tämä on ilmeisesti minun osa. En osaa muuta joten näyttelen hyvin tämän roolin.
Haluaisin eroon kuolemasta päässäni, edes yhdeksi päiväksi. Se asuu jossakin tuolla, se ei suostu muuttamaan. Se suorastaan kutsuu minua. Tänään olen etsinyt avukseni vimmaa, joka myöskin lymyää aivoissani. Harmi että minun biponi on pahasti depressiopainotteinen, kunnon hypomaniaa ei saada kuin sopivilla masennuslääkkeillä, esimerkiksi rakkaalla ystävälläni Cipralexilla. Epävakaa persoonallisuus kyllä mahdollistaa kunnon aaltoilun, tarmon puuskissani saan aikaiseksi paljon.
Tänä aamuna nousin jollakin ihan väärällä koivella sängystä, murisin ja ärisin heti kun sain silmät auki. Kun selittämätön viha laantui minua alkoi väsyttää. Väsyttää ja masentaa, ahdistaa ja itkettää, tuosta noin vain. Sitten huomasin sossupojan korvanneen marraskuun lääkeostot ja jokos pomppasin kattoon ja kiipesin olkkarin seinälle! Ei harmittanut enää yhtään, lähdin isän kyydissä euron kuvat silmissä ja mielipuolinen virnistys naamalla kohti kaupunkia. Ja tuhlasin, tietysti, mitäs muutakaan. Ostin punaisen hihattoman. Todella järkevä ostos keskellä talvea. Mutta se oli markettimuotia ja vain 9 €... Paitsi että se kissan kiipeilypuu ei ollut ihan yhtä edullinen. Ja tietenkin ostin sen kun ihastuin. Onneksi kissa todella tarvitsi sellaisen, ei mennyt sentään hukkaan.
Huomaan jo itsekin etten hallitse rahankäyttöä yhtään. En sitä viimeistä tippaakaan. Psykiatri yritti lohduttaa kertomalla että epävakailla on usein kehittymätön itsehillintä, he saattavat todellakin käyttää viimeiset rahansa vaatteisiin ja muihin turhakkeisiin ja päätyä pian pa:ksi. Ei se paljon lohduta kun käyttäytyy itse samoin, eikä tahtoisi syyttää omasta tyhmästä käytöksestä persoonallisuushäiriötä. Vaikka minun persoonallisuushan on häiriintynyt. Niin, ja minun persoonallisuuteni olen minä. Apua miten monimutkaista. En osaa ajatella itseäni minään pershäiriöisenä vaikka tajuan olevani sitä. Minä aina ajattelen sen olevan yksi ongelmistani, mutta ei osa minua. Tajuatteko yhtään mitä sepitän? Jos, niin hyvä, sillä itse tipahdin kanootista.
Kyllä voi ihminen sekoilla yhden päivän aikana. Väsyttävää olla yhtä aikaa masentunut, väsynyt, innostunut ja virkeä. En osaa sanoa mikä olotila on totta.
Olen alkanut nappaamaan iltaisin unilääkkeen, jotta nukahtaisin heti. En halua ajatella, ja ajatukset iskevät yöllä pimeässä. Voin kertoa, etten saisi käyttää unilääkkeitä väärinkäytön ja sen riskin takia. Minulla vain sattuu olemaan vanha paketti kaapissa, ja tietysti käytän niitä.
ps. Kuulin otsikon lausahduksen eilen The joulukalenterissa, hihi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti