Tein sen taas

Ketuttaa. Oli pakko hakea lääkkeitä apteekista, juuri sitä ainoaa johon en voi saada erityiskorvattavuutta (koska fibrohan ei ole sairaus, se on vain taipumus...ärrr). En voi/uskalla olla muutamaakaan päivää ilman sitä, en tiedä kuinka kipeä olisin tai saisinko edes nukuttua. Se maksaa se lääke, ihan liikaa näin vähävaraiselle. Tai ainakin sellaiselle, joka mieluummin ostaisi sillä rahalla jotain ihan muuta. Ärsyttää kun pitää pistää vähiä rahojaan typerään lääkkeeseen. Ärsyttää kun pitää olla myös fyysisesti sairas, psyykkiseen puoleen olen jo tottunut vuosien varrella, ja niistä lääkkeistä maksan vain 3€ per kerta. Räyh!

Tallustin kauppakeskukseen. Siellä on joka kerta yhtä hengästyttävää, ei meidän kylällä sellaisia ole. Ihmettelin missä ne alennusmyynnit oikein ovat, en löytänyt yhtäkään aletuotetta. Olisin voinut sijoittaa vähän johonkin, jos olisin nähnyt jotakin. Yhdessä liikkeessä oli kyllä esillä -50% kylttejä, paljon, roikkui oikein katostakin, mutta läheltä katsottuna niissä lukikin "50% vastaajista uskoo rakkauteen". Mitä helvettiä, saanko kysyä? Pientä huijausta, sumutetaan asiakkaita ihan kuusi nolla, joku uskoo oikeasti että tuotteet ovat puoleen hintaan. Kaikkea sitä näkeekin kun ehtii näinkin vanhaksi.

Pakko kai tunnustaa: tuhlasin taas, vaikkakin puolitarpeeseen. Ostin aivan täysihintaiset (10€) ruskeat trikoohousut, tai mitä collegea nyt ovatkin, sellaiset mukavat ohuet kotihousut. Olen pitänyt viimeiset neljä vuotta omastakin mielestäni karmivia fleecehousuja. Ne ovat pinttyneet komeasti, niissä on reikiä, yksi tupakan sulattama aukko, ne ovat nyppyiset - kerrassaan järkyttävät, mutta silti talsin niissä kauppaan ja kirjastoon, kun en jaksa vaihdella pöksyjä. Nyt voin viskata ne sinne minne niiden olisi kuulunut joutua jo pari vuotta sitten, nämä uudet kelpaavat kotiin ja kauppareissullekkin. Ja sain hyvän mielen kun sain ostaa jotakin. Vaikka en alennusta saanutkaan.

Tekee mieli pizzaa, ei mitään pitsaa, vaan oikeaa pakastepizzaa. Kannatan vanhaa hyvää kirjoitusmuotoa, tuossa uudessa suomennoksessa ole mitään tolkkua. Pähkinäsuklaakin maistuisi. En ole kyllä koskaan pitänyt siitä, mutta nyt tuntuu että olisi kiva pureskella juuri sitä. Haluan myös jo kuumeisesti päästä lukemaan kirjaa, joka odottaa laukussa (vaihdoin taas jo maisemaa ja kotia), se on ihan mielettömän jännä ja kiinnostava, vaikka onkin suunnattu ehkä vähän minua nuoremmille. Kirjastossa se luokitellaan NA, nuoret aikuiset, mutta voisinhan minä kuulua siihen luokitukseen, 20-vuotias tipahtaa juuri nuoren ja aikuisen väliin, eikö? Hyrrr, siinä on rakkautta ja vampyyri, hyrr hyrr!

Tiedän, lapsettaa taas.