Tei ensimmäisen liikkeen, otin haparoivan askeleen oikeaan suuntaan. Aikani tutkailtuani (yksinäinen lauantai taas) ja tuumailtuani tilasin tämän kirjan: Lupa syödä. Minulla ei ole varaa ostaa kirjoja, mutta tämä on poikkeustilanne. Kotikirjastostani sitä ei löydy, ja vaikka olisikin löytynyt, en varmaankaan olisi kehdannut lainata sitä vanhoilta tutuilta. Nehän olisivat tietysti heti tajunneet, miksi haluan lukea ko. kirjan, sehän on heille yhtä selvää kuin minulle, senhän täytyy olla ja ne näkevät sen heti. Ihan varmasti, eiks jeh? Koskaan ei voi olla liian varovainen, ei ikinä. Kirjan olisi tietysti voinut tilata toisesta kirjastosta, mutta sehän olisi vielä selkeämpi viite: jos kerran haluan niin kovasti lukea sen kirjan, sen täytyy kertoa juuri minusta. Noin ne olisivat ajatelleet. Ja minäkö muka olen vainoharhainen? En koskaan, en missään asiassa.
Toivottavasti kirjalaskun eräpäivä on ensi kuun puolella, nyt joudun kituuttamaan kahdella kympillä. Hyvä puoli tässä on se, etten yksinkertaisesti enää voi ostaa yhtään ylimääräistä ruokaa. Kun jääkaapissa on vain kurkkua ja valo, pysyy elämä hallinnassa. Rahanpuutteen tuoma ahdistus sitä vastoin on riipivää. Ei voi tuntua kovin turvalliselta, kun tietää etteivät rahat riitä edes yllättävään lääkemenoon, puhumattakaan ruoasta ja laskuista. Näin ne köyhät kituuttaa. Ja tilaa silti kirjan. Minulla ei mene aina prioriteetit ihan järkevästi.
Tänään heräsin kuplivaan oloon aamuyöllä. Tunsin olevani shampajapullonkorkki nousemassa kohti pullon suuta ja pamahtamassa sitten lentoon: pum! Mieli oli kerrassaan loistava, kaikki tuntui helpolta ja hetken tiesin kaiken järjestyvän. Mutta kun taas töhötin ja meinasin revetä joka suuntaan, poltin kaiken energian nopeasti loppuun. Enkä edes todellisuudessa saanut tuon virtapiikin aikana aikaiseksi mitään, kunhan säntäilin ja huohotin. Iltapäivällä palauduin omaksi tylsäksi itsekseni. Siitä lähtien olen töröttänyt koneen ääressä, enkä tehnyt juuri mitään. Taaskaan. Selailin laiskasti mitä turhempia sivuja. Ainiin mutta löysinhän minä sen kirjan, jotain hyödyllistä kuitenkin.
Miten vietetään tavallista lauantai-iltaa? Pitäisikö tässä nyt tuikata sauna tuleen, katsoa telkkarista jotain viihdyttävää ja hassunhauskaa ohjelmaa, särpiä limonadia ja naureskella kissan kanssa kun on niin pirun hauskaa. Hahhaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Kiinnostavalta vaikuttaa tuo kirja, kerro sitten mitä pidit, jos itsekin uskaltautuisin lippis ja aurinkolasit päässä kirjastoon :D
En pysty ymmärtämään miten raha voi olla jollekin "vain rahaa". Ilman sitä elämältä lähtee pohja ja kuolema kurkkii oven takana. Omalla tilillä on tällä hetkellä 10 euroa mutta onneksi palasin vanhempien nurkkiin, niiden jääkaapissa on _monta_ kurkkua :)
Kyllä sitä tulee kirjastossa(KIN) mieleen, mitä se tuttu virkailija ajattelee lainaamistani kirjoista. Kun lainaan masennuksesta TAI laihdutuksesta, syömishäiriöstä tms. !
Mulla riitti harvinaisen paljon virtaa eilen: tein lämmintä ruokaa, ja hyvää oli :) Loppupäivä meni sitten tietsikalla istuen ja välillä siirryin nojatuoliin neulomaan.
wendy: Raportoin heti kun olen lukenut! Vanhemmat pyytävät minua usein luokseen syömään, joskus menenkin, mutta sitten ruokapöydässä kaikki on yhtäkkiä liian vaikeaa. Tietääkö sun vanhemmat sh:stasi? Meidän ei kaiketi yhtään mitään tilanteestani :/
helvihanna: Kävin juuri katsomassa blogiasi, oli niin herkullisen näköistä ruokaa että alkoi samantien vatsa kurnia! Hitto kun voisi pitkästä aikaa syödä hyvin ilman ongelmia!
Sen verran täytyy tässä sanoa, vaikka faktojen tarjoamista varonkin, että olen tosiaan ollut itsekin kirjastossa töissä. Aluksi saatoin kiinnittää huomiota asiakkaiden lainoihin, mutta vuoden kuluttua sitä piippaili koneelle aika sujuvasti lainat rekisteröimättä niitä mieleensä sen kummemmin. Sitä oppi antamaan asiakkaalle "suojan", sillä tiesi itsekin ettei olisi mukavaa jos kirjastontäti kyyläisi mitä se naapurin tyttö lukee..
MUTTA sitten jos kyseessä oli esim. vanha tuttu, ja hän lainasi kirjan rintasyövästä, ei yksinkertaisesti voinut olla estämättä mielessä syntyvää assosiaatiota muuttumasta oikeaksi ajatukseksi: onko vanha tuttu sairastunut? Olen kyllä lainaillut paljon mielenterveyteen liittyviä kirjoja, mutta että ihan suoraan lainaisin sh-kirjan - no way!
Kunhan postilootaan tipahtaa saapumisilmoitus, painan hirveätä laukkaa postiin ja luen kotona kaikessa rauhassa salaista kirjaani. Jos pystyn. Olen miettinyt nimittäin sitäkin. Joskus tieto lisää tuskaa. Tietämykseni anoreksiasta on varmasti suurempi kuin omista ongelmistani (ja nehän eivät ole bulimiaa..eivät tietenkään, ainakaan minun mielestäni ;)).
Totta kai sinulla on lupa syödä. Kohtelisitko kissaasi niin kuin itseäsi? Miksi et antaisi sille ruokaa? Toivottavasti kirjasta on apua.
Rahattomuus on TODELLA ahdistavaa. Mutta yritän pyrkiä hyväksymään sen, kun eihän sitä tällä hetkellä muuttaakaan voi. Totta kai joskus menee prioriteetit sekaisin, kenellä vaan. Olen syyllistänyt itseäni mm. matkasta ja tanssikurssista, mutta ei se kuitenkaan ole mitään elämään semmoinen, että pistää kaikki rahat vain laskuihin, lääkkeisiin ja ruokaan. Opetelkaamme sallimaan itsellemme enemmän kivoja juttuja! =)
Lähetä kommentti