Huomaan hokevani toisille, etten voi tehdä sitä ja tätä tai mennä sinne tai tänne, koska olen niin lihava. Huomaan toisten hokevan minulle päinvastaista. Olen itse aina vihannut niitä, joille täytyy jatkuvasti vakuuttaa etteivät he näytä siltä miltä väittävät. Ja nyt minä olen sellainen. Paitsi ettei mikään vakuuttelu korjaa oloani, en oikeastaan edes rekisteröi muiden kommentteja koska niillä ei todellisuudessa ole väliä - liikanaisuuden tunne on minussa eikä kukaan voi vakuutella sitä pois. Tämä tunne tuntuu tappavalta, jatkuvalta piinalta. En voi ymmärtää miten olen kehdannut 18kg sitten edes poistua kotoa. Järisyttävää.
Haluaisin uskoa muita. Haluaisin uskoa, ettei takapuoleni ole puolen hehtaarin kokoinen. Haluaisin uskoa, että voin mennä kaupaan ilman että toiset asiakkaat oksentavat minut nähdessään. Haluaisin.
Pahkeinen mikä olo.
Mutta suosittelen: Khaled Hosseini - Tuhat loistavaa aurinkoa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
"Pahkeinen"!! Ihana uusi sana!
Ei sitä kukaan ulkopuolelta ikinä saakaan kalloon, että näyttää hyvältä, on kiva jne. Sen pitää lähteä itsestä.
Miksi yhtäkkiä ajattelet että muut kaupassa oksentavat kun näkevät sinut? Se kuulostaa aika, hmm, epätodennäköiseltä!!
Hihi, pahkeinen on miun murretta! Taisin oppia sen isältä, vai olikohan se kuitenkin äiti..vai mummo. No joku meidän suvussa manasi aina "pahkeinen!" :)
Yksi psykologi mulle kerran sanoi suoraan päin naamaa, että miksi ihmeessä minä olisin niin erikoinen, että kaikki kiinnittäisivät huomionsa juuri minuun? Miksi minä olisin maailman keskipiste, josta kaikki ovat kiinnostuneita? Että sellaiset ajatukset ovat epätodellisia harhaluuloja. Ja silloin ymmärsin sen järjellä.
Mutta silti uskon yhä edelleen, että kaikki, siis ihan kaikki tuijottavat minua ja että olen yksinkertaisesti niin järkyttävä, että muut voivat pahoin. Joskus en meinaa päästä kaupungissa kadun yli, kun pelkään että muut katsovat etten osaa edes ylittää katua liikenteen seassa. Olen jotenkin niin kiusallisen tietoinen omasta olemisestani, että kiinnitän itse kaiken huomioni siihen ja kuvittelen muiden tekevän samoin.
Ihan tyhmää, tiedän.
Hyvä että edes väläyksenomaisesti tajusit tuon, että miksi olisit niin erikoinen tapaus että kaikki kiinnittäisivät huomiota juuri sinuun! Mulle joskus joku kaveri sano tuon ja mäkin tajusin että totta, miksi olisinkaan!
Mulla oli tuollainen vaihe opiskeluaikana Turussa. En kehdannut kävellä liikennevaloista kun tiesin että autoissa istuvat katselee ihmisiä. Pääsin suuresta häpeästä muuttamalla Helsinkiin ja psyykkaamalla toisia ajatuksia päähän. Kyllä vieläkin joskus hävettää tuolla tavalla mutta en ruoki sitä enää välttelemällä jotain paikkoja tai tilanteita.
Lähetä kommentti