Kirjoitin sen muistikirjaani

Rannetta särkee. Kolmen päivän päiväkirjatauko vaati kahdeksan pitkää sivua tiheää pientä tekstiä. Auts. Neurootikkona kirjoitin tietenkin kaiken ylös ja pohdiskelin jokaista asiaa tsiljoonalta kannalta. Ja tulin taas siihen tulokseen etten pärjäisi ilman päiväkirjaani, jota kutsun muiden kuullen tyylikkäästi muistikirjaksi. En vain pärjäisi. Ajatusten ja pulmien kirjoittaminen sanoiksi on vähän kuin keskustelua, keskustelua päiväkirjan kanssa. Vaikka vastaajana toimin minä itse, tuntuu kuin asiat saisi jaettua jonkun kanssa. Tässä tapauksessa vain jonkin kanssa. Nyt kaapissa on odottamassa uusi iskemätön muistikirja täynnä valkoisia viivattomia sivuja..ah autuutta. Pian on siis aika aloittaa uusi päiväkirja, se on aina tarunhohtoinen hetki!

Eilen koin mielenkiintoisen flasbackin: tuli hirveä hinku ahtaa maha täyteen makaronia ja yökätä se. Huomaa, että neiti on taas karsinut hiilihydraatteja ruokavaliostaan. Käsittämätöntä mikä himo niihin pamahtaakin kun keho tajuaa jääneensä ilman niitä! Ja minun maha tahtoo silloin makaronia. Paljon makaronia. En kuitenkaan uskaltanut tehdä sitä ruokatorven takia. Se on niin heikossa kunnossa että pieni itsesuojeluvaiston rippeeni, joka roikkuu heikosti kannoilla edelleen, heräsi puolustamaan ruokatorveni oikeuksia. Sen sijaan olen pureskellut hapankorppuja, ne ovat niin turvallista rouskuteltavaa.

Ystäväni kysyi olenko taas laihtunut. Öm, en tiedä. Tai siis olen pari kiloa, mutta ei kai sitä nyt voi huomata? Olen kyllä huomannut että vaaka saattaa näyttää samaa lukua vaikka housut käyvät viikko viikolta suuremmiksi. En tiedä onko elimistöni jäänyt jollekin kiinteytysvaiheelle ihan omin lupineen. Se ei kyllä haittaisi yhtään, siitä vaan. Palakaa rasvat helvetin lieskoissa.

Televisiosta tulee parhaillaan Casanova. Voi ihanuus mikä elokuva.