Ois kai siistii antaa periksi

No nyt Tiitiäisen maassa on tylsää ja masentavaa. Viime yö meni ihan yhtä omituisesti kuin edellinenkin. Jossain vaiheessa herätessäni koko asunto näytti ihan vieraalta, olin kuulevinani seinän läpi naapurin vierittävän lattialle marmorikuulia ja nousin ylös ihmettelemään. Sitten ei kuulunut mitään, ei näkynyt mitään enkä tajunnut mistään mitään. Jossain välissä olin raahannut sohvatyynyt sänkyyn ja nukuin korkean keon päällä, heräsin taas selkä hiestä märkänä ja muistan sumuisesti kuinka kävelin aamuyöllä nappaamaan unilääkkeen. Sen turvin nukuinkin sitten taas komeasti ohi kellonsoiton, mutta onneksi heräsin ajoissa kun puhelin soi ihan oikeasti. Ehdin siis ajoissa sovittuun paikkaan, hienoa. Suuri saavutus.

Minulle on tässä kesän mittaan suoritettu taas uudenlaisia tutkimuksia. En ole niistä suuremmin rupatellut, koska pelkään edelleen että joku tuttu lukee tätä ja tunnistaa minut. Nyt ne tutkimukset on kuitenkin saatu tehtyä, ja mainitsen tästä asiasta vain koska olen vähän pettynyt koko juttuun. Minä luulin, että tästä vaivasta olisi jotain hyötyä, jotain mikä edistäisi hoitoani tai mitä tahansa. Nyt tajusin, että tämä taisi olla vain yksi keino saada papereihini lisämerkintöjä kaikista mahdollisista tavoista, joilla hoitotarvettani on yritetty kartoittaa. Onhan sitä yritetty ihan kiitettävästi, täytyy myöntää. Jotkut eivät saa minkäänlaista hoitoa, ja minä vain inisen vaikka mitä tyrkytettäisiin. Niin. Hemmoteltu kakara.

No tämän uuden kartoituksen myötä jouduin taas pistämään sormen suuhun ja pyörittelemään silmiäni, kun minulta kysyttiin lopulta puuskahtaen "millaista hoitoa sinä sitten omasta mielestäsi tarvitsisit/haluaisit?". En tiedä. En tiedä en tiedä en tiedä. Iski hirveä epätoivo, eikö joku muu voisi sanoa sitä puolestani, eikö joku muu voisi keksiä oikean ratkaisun, en itse tiedä! Ja seuraavaksi iski ihmetys, suorastaan järkytys..näyttää pahasti siltä, että minä todella haluan pohjimmiltani elää. Tätä on vaikea myöntää itselleni, koska lainaten Dr. Houseani "kuolema taitaa olla neidille pelkkää masturbaatiota". Joo, tuollaisia se tohtori laukoo suustaan. Tykkään mässäillä aiheella, se kiehtoo minua ja on olevinaan ikuinen tähtiporttini helpotukseen, mutta oikeastihan minä tässä taistelen elämän puolesta. Olen tainnut taistella jo kauan. Järkyttävää kohdata tämä totuus. Mutta siksihän minä olen epätoivoinen, kun en keksi mistä löytäisin apua. Koska haluan elää. Yök.

Elämänhalu on pelottava juttu. En koe sitä tunteeksi, koska kiellän ja nitistän sen parhaani mukaan. En tiedä miltä se tuntuu.