Mä oon irrottanut kädet kaiteesta

En sitten eilen enää ehtinytkään kirjoittamaan koska sain yökahviseuraa.

Kuten huomaatte, blogin ulkoasu sai uuden säväyksen. Tiitiäisen maa näyttää nyt vähän vieraalta, mutta sain tänne toivomaani tunnelmaa. Kyllä tähän tottuu! Mitä mieltä olette? Viihtyykö täällä?

Tänään tuntuu, että olen pieni ja rikki. Miljoona rautaa on tulessa joka suuntaan, ja se saa olon sekasortoiseksi, en tiedä mihin suuntaan repeäisin vai hajoaisinko tähän paikkaan. Tuhansiksi säpäleiksi, pieniksi soluiksi. Samaan aikaan haluan vain kuitenkin muuttua kalpeaakin kalpeammaksi ja sulautua taustaan. Tänään ei huoleta ollenkaan pysyä sisällä aamusta iltaan. Päinvastoin, se kuulostaa loistavalta suunnitelmalta! Olen istunut tässä koneen ääressä yöpaita yllä ja tuunannut blogin ulkoasua. En oikeastaan tarvitse enempää. Sekavat on tunteet taas.

Pakenen tähän kaoottiseen olotilaan todellisuutta, joka on surullisen tumma. Jatkuvan nälän takia paino on päässyt nousemaan kilon, vaikka tuntuu ettei kaapeissani ole ollut ruokaa viikkoon (mikäli terapeutin lahjoituksia ei oteta huomioon). Nyt elän kaurapuurolla, mutta havaintojeni perusteella se ei pidä nälkää neljää tuntia kauempaa. Pitäisi syödä taas jotain, mutta en halua tuntea itseäni ilmalaivaksi.

Aamuisin herätessäni tunnustelen kylkiluitani. Olen kateellinen ystävälleni, jonka luut tunnen sormissani kun otan häntä vyötäröstä kiinni. Minun luitani saa kaluta vähän syvemmältä. Haluaisin näkyvät solisluut ja ne ihanat kuopat niiden päälle. En vain saa niitä esiin. Tutkin vanhoja valokuvia seuratakseni lihomis- ja laihtumishistoriaani, ja huomasin että solisluuni ovat näkyneet viimeksi 15-vuotiaana. Toivottavasti saan ne vielä joskus takaisin. Täytyy panna joululahjalistaan maininta niistä, ehkä pukki loihtii ne minulle.

Lopuksi katsaus miestilanteeseen. Olen ymmälläni, aivan pihalla noista vastakkaisen sukupuolen edustajista. Ne toimivat jollain ihan omilla säännöillään ja käsittämättömällä logiikalla. Lajitoveriensa kanssa ne näyttävät tulevan toimeen hyvin, mutta auta armias kun tämä tyttö astuu väliin - se on niille ihan liikaa. Ensin äristään ja muristaan, sitten pyydellään anteeksi, sitten kielletään ottamasta yhteyttä ja otetaan pian perään yhteyttä tännepäin. Ööh, joo. En tiedä miksi ihmeessä naiset ja miehet on tarkoitettu yhteen, vaikka yhtälöhän on täysin mahdoton.

Väistyn sängyn puolelle, jatkan Kirjavarkaan (lukekaa tämä kirja, se on yksinkertaisesti loistava) lukemista ja otan kissan kainaloon.