Oot ilmaa vain, alaa vetää vaan

En näköjään vielä onnistunut kiristämään kirjoitustahtia. En tiedä mikä tässä tökkii, monena iltana istun ja tuijotan tyhjää kirjoituslaatikkoa. Mielessä risteilee ajatuksia, pieniä jutun pätkiä, mutta lopulta yksikään ei tunnu kirjoittamisen arvoiselta. Huoh.

Miesasiani ajautuivat salamavauhtia hunningolle. Kesän suurin ihastus paljastui omituiseksi, yksinäiseksi juroksi. Keräsin kolme tuntia rohkeutta ennen kuin kuljin paniikista jäykkänä hänen taakseen, kosketin olkapäähän ja kuiskasin "lähdetkö tupakalle, on vähän asiaa". Lähti. Mutta samantien kun hän alkoi puhua ja kertoa jyrkkiä periaatteitaan naisten suhteen, keskustelun sävy muuttui niin oudoksi, että unohdin olevani kiinnostunut hänestä. Minusta tuli pieni psykologi, joka kyseli häneltä mitä hän pelkää ja mitä hän pohjimmiltaan elämältä haluaa.

Ihmettelin koko ajan, miksi minusta ei tunnu miltään. Olin pelännyt hetkeä, jolloin kuulen ettei hän halua minusta mitään, mutta yhtäkkiä se ei ollutkaan tärkeää. Vaikeinta on nyt luopua unelmasta, jota rakentelin mielessäni koko kesän. Tuntuu hieman siltä, kuin minut olisi jätetty, koska olin omassa maailmassani "seurustellut" hänen kanssaan jo pitkään. En koskaan kuvitellut seurustelevani oikeasti joskus hänen kanssaan, vaan ajattelin häntä niin paljon että se tuntui suhteelta. Tällä hetkellä ei harmita. Hän sanoi minun olevan fiksu, mukava ja että hänellä ei ole ulkonäkövaatimuksia. Ihan kiva.

Seuraavana iltana tapasin hauskan pojan. Tai miehen paremminkin. Viihdyin hänen seurassaan ja sen kummempia ajattelematta vietin illan hänen seurassaan. En murehtinut enää edellisen illan pakkeja. Edelleen sen kummempia tai vakavampia annoin hänen tulla yöksi luokseni. Harmi vain että minusta nousi esiin taas kaikki ongelmani ihmisten seurassa. Käyttäydyn usein jäätävästi, vaikka oikeasti haluaisin olla mukava. Olin kiinnostunut miehestä, mutten osannut näyttää sitä. Hän ei voinut tulkita muuta kuin että haluan hänen lähtevän. Vaikken halunnut mitään muuta kuin hänen jäävän. Ovi kävi ja hän oli poissa. Iltaa kohden harmitukseni vain nousi ja nousi, olisin voinut piiskata itseni ja typerän käytökseni!

Miksi en anna itselleni lupaa näyttää kiinnostustani? Mitä voisin hävitä siinä? Pelkään kai että kukaan ei oikeasti voisi pitää minusta. Pelkään että teen itseni naurettavaksi. En tiedä itsekään mikä logiikka tuossa on, jos toinen kerta itse hakeutuu seuraani. Sitten kadun jälkeenpäin. Liian usein. Mutta tässä miehessä oli myös kääntöpuoli, kuulin myöhemmin kiertoreittejä myöten että hänellä on kihlattu kotona odottamassa. Ei siinä mitään. Aluksi järkytyin ihan hirveästi, olin kauhuissani ja kärsin taas yhden elämäni morkkiksista, kunnes ystäväni sai minut vakuuttuneeksi siitä että minä en periaatteessa tehnyt mitään väärää koska en todellakaan tiennyt. Mies se liero tässä oli. Harmittaa vain entistä enemmän, koska olisin oikeasti halunnut nähdä hepun uudestaan. Ärsyttää että hän edes tuli tänne, olisi hipsinyt kaverilleen yöksi kuten oli suunnitellut, jolloin minä olisin säästynyt tältä pettymykseltä. Nyt joudun unohtamaan jo toisen miehen muutaman päivän sisällä. Tunnen itseni varsin epäonnistuneeksi juuri nyt.

Ihmettelen myös näitä varattuja kavereita, jotka muina miehinä pettävät tyttöystäviään. Ehkä olen ollut naiivi, kun olen kuvitellut että seurustellessa seurustellaan, ei petetä. Tänä kesänä olen törmännyt liian monta kertaa tällaisiin juttuihin (en ole itse ollut kylläkään osallisena aiemmin), ja karmeinta on se, että nämä miehet eivät näytä tuntevan minkäänlaisia omantunnontuskia tekosistaan. He käyttäytyvät kuin sellainen peli olisi ihan normaalia. Miten tässä enää koskaan uskaltaisi seurustella, kun tietää että kumppanin yökyläily kaverin luona tarkoittaa oikeasti vierasta sänkyä vieras nainen vieressä. Olen ollut todella naiivi. Huh.

Olo on tällä hetkellä ihan saamaton. Mitä enemmän listaan kertyy tehtäviä, sitä enemmän laiskistun. En halua soittaa Kelaan. En jaksa kirjoittaa kilpailutehtävää. En viitsi mennä suihkuun. En välitä petaamattomasta sängystä. Kuulostaa perin masentuneelta, mutta en edes ole. Haluan vaan jarruttaa, työntää valtavan rautakangen rattaisiin. Elämä ei saa jatkua. Haluan pysäyttää ajan. Tulevaisuus pelottaa, mutta ehkä se ei tule jos jätän sitkeästi kaiken tekemättä. Mikään ei ainakaan edisty silloin.