Eilinen oli erittäin huono päivä. Tuskaisen päivän päätteeksi terapia herätti kipeitä muistoja, sen jälkeen uin vimmattuna pahaa oloa pois altaan päästä toiseen yhä uudelleen, ja juuri kun liikunnan ja saunan vetreyttämä keho alkoi tuntua ihan mukavalta - putosi pommi. Minulla on hyvin heikko kyky selviytyä vastoinkäymisistä. Etenkin kun niihin liittyy läheinen ihminen.
Tein sen, mitä en missään nimessä saa tehdä. Olin juuri saavuttanut lääkärin ja terapeutin luottamuksen lääkkeiden suhteen. Saan ostaa kotiin suurempia määriä, koska en käytä niitä väärin. En, ellei ole ihan pakko. Eilen oli. En kestä tuskaista, petettyä ja loukattua oloa. En halua kohdata sitä, en kieriä siinä sekuntiakaan. Siksi minun täytyy tainnuttaa itseni, ja mikäpä siihen tehoaisi paremmin kuin kaikki pienoiset pillerini.
En ottanut kuin muutamia ylimääräisiä rauhoittavia, iltalääkkeet normaalisti, särkylääkkeen selkäkipuun (ärtyi kuitenkin siitä järjettömästä kroolaamisesta) ja muutaman unilääkkeen, jotta varmasti nukahdan heti. Sen jälkeen sitten mittailinkin puoli yötä paniikissa pulssia, taistelin huimausta vastaan ja koin pistävää kipua rinnassa. Lopun yötä halailin vessanpönttöä, oksenin hapanta nestettä, kun mahassa ei ollut mitään mitä oksentaa. En nukkunut, vaikka se oli alkuperäinen tarkoitukseni. Mietin, pitäisikö soittaa apua, pelkäsin sydämen pysähtyvän (aika ristiriitainen pelko yleiseen toiveeseeni nähden) ja kirosin itseni sängyn alle.
Ei hyvä, ei ollenkaan. Aamulla olin kuitenkin rauhallinen, lueskelin sängyssä ihan loistavaa kirjaa, suosittelen sitä muillekin. Juoksee saksien kanssa on hersyvän hauska kuvaus hulluudesta, nauratti kaiken tämän sotkun keskellä. Voin vain haaveilla noin taitavasta kielenkäytöstä ja tilannekuvien luomisesta. Vaikka opiskelen kuinka, en ikinä opi kirjoittamaan noin hienosti. Olen jo romuttanut haaveeni kirjoittamisesta, koska se näyttää ylivoimaiselta. Ihan jo pelkän jaksamisen takia. Ja muutenkin.
En tiedä yhtään, mitä tehdä tänään. Varmaan pitäisi selvitellä riitaa ja puhua ongelmasta, mutten tiedä haluanko pilata tätä nirvanamaista olotilaa. Ehkä tämä on joku jälkishokki, joka suojelee minua. Hyvä niin. Tulevaisuus vaikuttaa olevan keinulaudalla, täytyy katsoa kumpi pää jää alas.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Moi
Osaat sinä kirjoittaa.
Tekstisi ja sen koskettavuuden ja sävykkyyden vuoksi esim. minä olen seurannut blogiasi unohtamatta tietenkään aitoa halua olla mukana elämässäsi ja kamppailussasi sairauden kanssa.
Sinussa puhuu rikottu ihminen, joka ei näe itsessään mitään arvoa.
Olet vasta about 20, miten hienosti osaatkaan kirjoittaa parinkymmenen vuoden kuluttua.
- Johannes -
Täällä yksi inisijä seuraa joka päivä kirjoituksiasi, haluaisi halata sinua, haluaisi niin tehdä jotain, mutta tietää ettei pysty. Omat voimat ovat miinuksella niin pahasti, että ei pysty yhtään mihinkään. But you know.
Lähetä kommentti