Olen tainnut oppia yhden tärkeän asian: otan päivän kerrallaan. Ihan totta, se toimii. Asiassa kuin asiassa. Olen aina nauranut ja tuhahdellut koko lausahdukselle, mokomalle tekopyhälle viisaudelle. Ihan omaksi helpotuksekseni ajattelin kokeilla, miltä tuntuisi ajatella tiettyjä asioita vain kuluvan päivän osalta. Että jos tänään kestän pahan oloni, se saattaa olla huomenna jo ohi. En kaiva valmiiksi pumppuhaulikkoa ja hirttoköyttä esiin, vaan katson tilannetta aamulla uudestaan. Kuulostaa tosi fiksulta minun ajatuksekseni. Ja kun hermoilen aina etukäteen kaikkea ja mietin pääni puhki ja kihisen kun jokin ei tapahdu heti, olen nyt miettinyt vain tätä päivää enkä murehtinut tapahtuuko se jokin huomenna. Loistavaa.
Olen myös keksinyt hyvän syyn olla oksentamatta: posket näyttävät paljon kapeammilta. En halua kulkea pallokalana vaikka saisin niin muutaman naurettavan nestekilon pois. Lähteköön läski sitten ihan oikeasti pois, eikä vain lumeeksi. Kun vain saisin raahattua itseni lenkille. Ajatuskin kävelemisestä puistattaa, ei vaan jaksa.
Olen myös hyvin hyvin kyllästynyt tähän blogiin. Yök.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Huomenta !
Jos sinua kiinnostaa, uuden blogini osoite ja salasana saataviaa s-postilla: Lettu.ko@suomi24.fi
Hyvää heinakuun loppua !
Hei, nyt vasta luin blogiasi, aivan älyttömästi samoja ajatuksia kuin minulla, minullakin bulimia + bipo hankaloittavat "normaalia" elämää. Todellakin pelottaa miettiä, että mikä minä sitten olen, jos kaikki persoonaani kuuluvat asiat muuttuvat pikku hiljaa vain sairauden oireiksi. Se tekee itsemurhan hyvin houkuttelevaksi vaihtoehdoksi.
Päivä kerrallaan, niin. Tätä elämää mihin meidät on sylkäisty, muusta ei voi tietää, mutta kummasti kyllä voi koko ajan kaivata jotain, rauhaa kai, mikä on täysin eri asia kuin lääkkeillä aiheutettu tylsyys.
Edetään.
elbe: Niin, tuntuu tosiaan että minä = häiriö. Ja silti mietin kukas minä sitten olen, ihan kuin olisi tämä minä ja se sairas minä.
Kiva kun tulit käymään :)
Lähetä kommentti