Exän kanssa alkaa olla niin paljon vaikeuksia, etten jaksaisi enää olla missään väleissä hänen kanssaan. Minusta ei vain ole sanomaan sitä. Käy sääliksi toista, en haluaisi pahoittaa hänen mieltään siitäkään huolimatta että minua kusetettiin 6-0 seurustellessamme. Olimme kuitenkin yhdessä vuosikausia, ja nyt en puhu mistään muutamasta vuodesta vaan ihan triplasti enemmästä. Jo tähän ikään mennessä olen joutunut huomaamaan, kuinka vaikeita ihmissuhteet voivat olla. Mikään tässä maailmassa ei taida olla monimutkaisempaa kuin ihmisten keskinäiset välit ja niiden ylläpitäminen.
Meinaan taas pakahtua tunteisiini. Osaisinpa hillitä ja hallita itseäni, etten menisi aina sekaisin niin helposti. Minulla on tapana satsata ihan satasella siihen asiaan, mistä parhaillaan olen innostunut. Tällä tarkoitan niin ihmisiä kuin esimerkiksi harrastuksia. En osaa keskittyä mihinkään muuhun, töhötän ja hössötän intressini kimpussa aamusta iltaan ja jopa unissani. Olisi kauhean tärkeää osata rauhoittua. Ei kannattaisi laittaa itseään likoon 110 prosenttisesti, mutta minulta puuttuu se itsehillintänappi kokonaan, tämä tyttö ei pysähdy ennen kuin vastaan tulee töyssy. Ja sitten vajoankin lamaannuttavaan koomaan. Laidasta laitaan, ääripäästä toiseen. Aina.
Mieli on ollut ihmeellisen hyvä. Saattaa johtua kiihkostani ja siitä että olen ollut taas liikenteessä koko päivän. Jotenkin tästä olosta ei vain osaa nauttia, koska se ei ole levollista.
Tää on niin tätä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti