Tiedättekös, olen vielä enemmän poikki. Haluaisin nukkua ainakin pari kuukautta putkeen. Möyhiä tyynyn, taitella itseni tiukkaan pakettiin peiton sisään (paketoin itseni aina sänkyyn käydessä, niin vain täytyy tehdä), varmistaa ettei senttikään minusta rehnota sängyn reunojen yli (muuten hirviö puraisee, tämän opin lapsena), sulkea silmät ja nukahtaa. Todellisuudessa minä käyn yöllä sänkyyn ja pyörin hikisissä lakanoissa aamuun asti, herään aamulla vielä väsyneempänä kuin edellisenä päivänä.
Olen huolestunut omasta jaksamisestani, mutta en nähtävästi vielä tarpeeksi. Ehkä sekin päivä koittaa, jolloin alan oikeasti kuunnella tarpeitani, enkä enää vastusta niistä jokaista. Syön jos on nälkä ja nukun kun nukuttaa. Minkähän takia olen oppinut häpeämään tahtomista? Miksi minun täytyy kiduttaa itseäni kieltämällä itseltäni kaikki normaalit tarpeet? Esimerkiksi nyt uni ja ruoka. Niiden kuuluisi olla itsestään selviä seikkoja elämässä. Mikähän vinoutti tuonkin piirteen minussa? Miksi minä en saa haluta? Vai onkohan tämäkin juttu vain osa luontaista ongelmanjärjestyskykyäni. Sitä ei moni tiedä ja harva arvaa. Minä vähiten.
Reissuun lähdössä. Joku voisi nyt hakea sen moukarin ja piestä minut sammaleen alle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Hei, anteeksi etten käynyt ajallaan kiittämässä palkinnosta! (Vai miksi sitä nyt pitäisi sanoa?) Olin kyllä tosi otettu vaikken ihan tiedäkään, kuuluisiko mun sitten laittaa tota etiäpäin vaiko kuinka? En vaan tajua näistä blogimaailman erikoisuuksista yhtikäs mitään :) Olen muutenkin rakastellut omaa napaani niin intensiivisesti viime aikoina, että kaikki lempiblogit on lukematta viimesiltä parilta viikolta :(
Lähetä kommentti