Salahavaittua

Istuin tänään odottamassa eräässä nimeltä mainitsemattomassa paikassa. Tuoleja oli kahdessa rivissä, paikalla arviolta viisi ihmistä minun lisäkseni. Siinä istuskellessani ja jalkoja heilutellessani (lyhyet koipeni kun eivät aina yllä lattiaan asti korkealta tuolilta) aloin vilkuilla muita. Tykkään kyylätä salaa, tehdä hupsuja huomioita ihmisten tavoista juuri sillä pahaa aavistamattomalla hetkellä, kun he luulevat sulautuvansa massaan. Ihmiset mm. mumisevat itsekseen, suu käy mutta yhtäkään sanaa ei kuulu. Vain epämääräistä hiljaista "mmmhhmmm" mutristelua. Samaan ilmiöön törmää monesti kadulla, jotkut näyttävät juttelevan mielikuvitusystävilleen. Paras oli mummo, joka pärpätti armottomasti ilman ääntäkään katua ylittäessään. Joku sai kuulla kunniansa kuulematta sitä.

Tänään nautiskelin odotustilassa ihanasta brittiaksentista kun pariskunta jutteli keskenään (tämä nyt ei ole niin erityinen salahavainto, minä vain pidän brittien puhetavasta), näin kuinka vanha herra työnsi silmälasien sangan korvaansa ja veivasi pari astetta kumpaankin suuntaan (enempää en voinut katsoa) ja huomasin kuinka keski-ikäinen nainen loksautti leukansa varmasti paikoiltaan kun huomasi juoma-automaatin vanhalla paikalla pahoittelun sen poistamisesta. Olisi varmasti tullut särpimään vain ilmaiset sumpit, sillä kääntyipä kyseinen rouva ikävän havaintonsa jälkeen kannoillaan ja paineli ulos.

Enempää en ehtinyt huomata, koska aloin ihmetellä meidän suomalaisten logiikkaa istumapaikan valinnassa. Kukaan ei istu vapaaehtoisesti kenenkään viereen. Ensimmäiset asiakkaat istuvat niin että väliin ja kaksi tuolia (minä myös tein näin), seuraavat joutuvat jo kenties yhden tuolin päähän toisesta asiakkaasta ja voi sitä onnetonta joka joutuu istumaan jonkun viereen. Tämä on ehkä ennemminkin meidän suomalaisten tapa, kun ujoutta. Jopa minä uskaltaisin istua vieraan viereen yleisessä tilassa, varsinkin silloin kun tosiaan olen siinä kunnossa että asioin itse. Mutta jos tuppautuisin ihan liki toiseen ihmiseen, kun valittavana olisi kauempikin paikka, minua pidettäisiin vähintäänkin outona. Kerran nimittäin lättäsin takapuoleni kahden ihmisen jättämään hajurakoon, kun se tuoli siinä niin kutsui. Tulipa tyhmä olo kun rouvat käänsivät päät niin etteivät varmasti huomaa minua, eivät haista eikä maista tuota omituista tunkeutujaa. Tulipa vielä tyhmempi olo, kun kukaan muu ei tehnyt samoin. Samahan se on linja-autoissa, ensin kansoitetaan joka toinen paikka.

Ahaa, nyt tein muuten vielä yhden huomion: tämä kirjoitushan on siis tällaisen maalaistytön näkökulma pienestä kylästä ja ei niin suuresta lähikaupungista. Ehkä suuremmissa cityissä istutaan lähekkäin, ehkä tilanteen pakosta. Mutta täällä mennään näin perinteisellä kaavalla.

Tehtäväni ei edisty. Saatan tulla vielä hulluksi %)