Kysymysten äärellä - taas

Pieni tyttö suurten kysymysten äärellä. Sain mahdollisuuden työkokeiluun. Kieltäydyin. Nyt pää poksahtaa kun mietin päätinkö oikein, teinkö viisaasti, olisiko kannattanut kokeilla, miksi olen tällainen laiskamato, miksi pitäydyn "sairaassa" elämässäni, miksi pelkään niin kirotun paljon muita ihmisiä, miksi pelkään epäonnistuvani, miksi en vain anna itselleni mahdollisuutta. Ja mitä ihmettä teen elokuuhun asti, kun seuraava sairaslomapätkä jatkuu sinne asti hoitavan lääkärini kesäloman vuoksi. Hän ei halunnut laittaa minua töihin sillä aikaa kun ei ole itse setvimässä asioitani. Arg.

Toisaalta nyt minulla on aikaa antaa ajatuksen normaalimmasta elämästä ihan oikeasti soljua päähäni. Se on pirun pelottava ajatus. Mennä töihin. Kohdata päivittäin monta vierasta ihmistä. Purhh. Jäi silti pikkuisen kytemään hullu mieliteko sännätä tulta päin, suoraan liekkeihin ja sotatantereelle. Joinakin sekunteina olen jopa miettinyt soittavani lääkärille ja kiljuvani "kyllä kyllä! Haluan töihin!". Vielä pelottavampaa. Luulen kyllä kesän menevän nopeasti ja huomaavani pian sairasloman olevan jo loppumassa.

Uusi missioni onkin siis "elokuuksi työkuntoon". Sillä välin keskityn vielä ihan perusselviytymiseen, mm. siihen että saisin imuroitua nuo kissan levittelemät hiekkamuruset matoilta säännöllisesti (sillä on puolentoista sentin tassukarvat, joista se ripistelee hiekkoja laukatessaan ilorallit onnistuneen vessakäynnin jälkeen), tiskit voisi pestä edes joka toinen päivä, aamuisin olisi hyvä päästä sängystä ennen kymmentä, voisin yrittää päivittäin käydä ihmisten ilmoilla..ja tietysti itsestään voisi huolehtia paremmin. Kuulostaa tylsältä, eikös vaan? Kaipaisin jotain älyllistä toimintaa, aivot vaativat haastetta. Mutta opiskelu on vielä liian haastavaa ja toiset opiskelijat kuulostavat jo sanana kammottavalta. Njääh. En tiedä. Voipi olla niinkin, että heitän taas kesällä pitemmän osastokeikan lääkekokeilun takia. Siinäpä sitä ohjelmaa sitten olisikin. Vaikka osastollahan sitä vasta tylsyyteen meinaa kupsahtaakin...

En saa rauhaa. Yleensä valitan kuinka olen aina toimunut toisten mielten mukaan, tehnyt niin kuin minun on tahdottu tekevän, mutta nyt toivon että joku voisi päättää puolestani.