Ahdistaa niin ettei veri kierrä, ihan vapisuttaa. Vihaan moxeja, mutta parempi niiden suoma pilvi kuin todellisuus. Annoin rauhoittaville lempinimen, eivät kuulosta niin pahalta.
Toivon, että tämä olisi nopeasti ohimenevä vaihe eikä pidempään pysyvä olotila. Ei tällaista voi kestää. Mutta pakkohan se on jos tämä ei lopu. Tuntuu kauhealta sanoa noin, mutta en jaksa taas ruveta puuhaamaan kuolemaa. Se on sitten isompi juttu se. Ja vaikeasti toteutettavissa, huomasin viimeksi. Kuulostaa iljettävän positiiviselta ajattelulta omaan korvaani kun tilanne on kuitenkin mikä on. Vai mikähän se edes on. En tiedä.
En saa illalla/yöllä unta vaikka syön kiltisti iltalääkkeet ja päälle vielä unilääkkeen. Sitten nukun koko aamupäivän. Keljuttaa sekin.
ps. kissa voi hyvin :) ainakin jos lopettaa nuo hortonomin hommat.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti