Pessimistiminäni

Välillä päähäni pilkahtaa kunnianhimoisia suunnitelmia, mutta heti toisena hetkenä haluan lipua takaisin kurjuuteen. On se näköjään pelottava tuo tulevaisuus. Ihan kuin katselisin sitä aidan takaa, kurkkisin pienestä reiästä ja miettisin "vau, siinä se olisi ihan ulottuvilla". Mutta koska maailma on huomattavasti mustempaa aidan tällä puolen, on vaikea nähdä selkeästi. Mitä siellä on? Varmasti mahdollisuuksia, mutta takuulla rutkasti vastoinkäymisiä, ihan varmasti. Enkä varmaankaan uskaltaisi kokeilla mitään uutta, joten nekin tilaisuudet menisivät vain hukkaan. Ja ihmisetkin olisivat varmasti paljon parempia kuin minä, älykkäämpiä laihempia täydellisempiä. Epäonnistuisin kuitenkin, olisin vain eksyksissä hienossa maailmassa, johon en kuulu. Parempi siis olla urkkimatta aidan läpi.

Olen yrittänyt litistää kaikki salaiset unelmani. En halua ottaa riskiä, että saattaisin epäonnistua. Olen kamala itselleni, armoton piru omalla olkapäälläni.

Flunssakin yrittää moikata, lassosin sen särkylääkkeellä ja nukuin sikeästi monta monituista tuntia keskellä päivää. Ihanan syntistä!