Ja suurin niistä on rakkaus

Näin aamuyöllä uskomattoman kauniin ja suloisen unen. Tiesin heti herätessäni, että sen täytyi olla unelmaa, mutta sen sijaan että olisin harmitellut kuplan särkymistä, minä hymyilin. Hymyilin ja tunsin hellyyttä, unessa vallinnut hyvänolontunne säilyi mielessäni. Se ei ollut euforista hyvää oloa, ennemminkin "kukkien terälehtiä ja pieniä pulleita enkeleitä" olo. Tunne oli niin todellinen ja vahva vielä valveilla, että tunsin kuplivani, naurattikin. Katsoin ulos ja hihittelin lumimäärälle, ihan hullua! Ei suututtanut yhtään. Samalla tiesin jotenkin, että tänään minun ei tarvitse tehdään mitään, mitä en halua, voin viettää koti-illan ja pureskella hapankorppuja, juoda kaakaota huovan alla ja luritella päiväkirjaan. Kuulostaa ihan oudolta, ja siltä se tuntuikin. Mutta vietävän hyvältä.

Aamupäivällä pystyin palaamaan helposti unen tapahtumiin, tunteisiin ja keveyteen, mutta nyt on jo huomattavasti vaikeampaa. Onneksi kirjoitin kaiken pian heräämisen jälkeen muistiin. Kun nyt luen tekstin, hymyilen väkisinkin. Nyt illalla harmittaa jo vähän, kun heräsin kesken ihanimman unelman - olisinpa torkkunut vielä hetken! Toivon todella, ettei kukaan läheiseni tai tuttuni lue tätä, sillä haluan paljastaa osan unesta. Pakkohan minun on jakaa se tunne teidän kanssa, en halua pitää sitä vain itselläni!

Unessa olin rakastunut. Ihanaan mieheen, täytyy myöntää, mutta se ei ollut tärkeintä - rakkaus oli tärkeintä. Tuntui ihan taivaalliselta olla niin rakastunut, millään muulla ei ollut niin väliä, kaikki tuntui olevan hyvin ihan vain siksi, etten nähnyt mitään muuta kuin rakkauteni ja rakastetuksi tulemisen. Täytyy myöntää sekin, että mies veti minua puoleensa kuin suklaalevy. Mutta sekään ei ole niin tärkeää. Nyt kun olen leijunut koko päivän, olen tehnyt myös fiksuja johtopäätöksiä. a) kaipaan rakkautta ihan kamalan paljon, paljon enemmän kuin haluaisin myöntää b) naamioin rakkauden kaipuun tehokkaasti peloksi, epävarmuudeksi, ahdistukseksi, epätoivoksi - kaikeksi muuksi kuin siksi mitä oikeasti tunnen c) ympärilläni olisi rakkautta, mutten salli sitä itselleni. Ja koska en voi rakastaa itseäni, en oikein osaa rakastaa muitakaan.

En usko, että minun tarvitsee nyt hyökätä etsimään uutta miestä ja rakastumisen alkuhuumaa voidakseni saavuttaa unen esittelemän lämpimän tunnetilan. Tärkeämpää olisi varmasti keskittyä itseensä ja nykyisiin ihmissuhteisiin. Voihan ihminen rakastua monta kertaa (itse uskon näin) ja se voi tuntua joka kerta yhtä suloiselta, mutta parisuhde muuttuu vuosien saatossa. Näin seitsemän vuoden seurustelun jälkeen rakkaus on hyvinkin erilaista kuin joskus aikanaan, se on muuttanut muotoaan arkipäiväisemmäksi ja välittävämmäksi. Vielä kun keksisin itsestäni yhdenkin rakastettavan asian, voisin antaa itselleni luvan todella tulla rakastetuksi. Terapeutti on tainnut kuitenkin olla oikeassa, kun on yrittänyt esitellä tätä samaa tunnekuviota minulle alusta alkaen...hmph, joskus se nainen osuu oikeaan, mutten silti pidä hänestä. Edelleenkään, onneksi nyt on ollut taukoa lomien takia.

Nyt taidan lukea päiväkirjaan aamulla tallentamani tekstin vielä kerran ja halata tyynyä, tai kissaakin siinä samalla. Joskus minulla on näitä erittäin valaistuneita hetkiä.

btw. Vaikka kristinuskon opit eivät istu päähäni, eivät sitten mitenkään, on kristityillä silti kaunis käsitys rakkaudesta. Kannattaa tutustua.