Itse olen kuoppani kaivanut, mutta tulen silti surulliseksi joka kerta, kun tajuan uudelleen kuinka ulkona olen ex-ihmisteni geimeistä. Ex-ihmisiini kuuluu niin vanhat puolitutut, kaverit kuin ystävätkin, ja ihme kyllä niitä tuntuu olevan aika paljon. Kaikkia noita ihmisiä, jotka kuuluivat entiseen elämääni, joita suurinta osaa pelkäsin jo silloinkin, mutta joiden kanssa sentään olin tekemisissä. Silloin kun vielä olin sosiaalinen otus. Niin, siis aivan itse olen heittänyt kaikki ulos elämästäni, tehnyt selväksi etten ole kiinnostunut juhlimisesta tai muusta hauskanpidosta. Sanonut en tule, en pääse ja en halua niin monta kertaa, että ne viimeinkin tajusivat lopettaa. Tätä kiemuraista ajatuskuviota on vaikea selittää, mutta kyllä minä oikeasti haluaisin mukaan. En vain uskalla. Ja nyt on liian myöhäistä.
Nyt kun näin taas lähimmät ex-ihmiseni kokoontuneena yhteen, muistin mikä minä olen. Olen pihalla, kuutamolla ja...no ulkona. Ihan totaalisesti. Ja kun olen tänne jäänyt, en tiedä osaisinko enää takaisin palatakaan. Miten pääsee sosiaalisten tilanteiden pelosta? Pitäisikö hypätä suinpäin joukkoon ja ujuttautua keskusteluun? Ää, öö, miten tätä elämää eletään? Execuse me, sorry and forgive me.
Elämme rankkoja aikoja, ystävä hyvä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Ei kannata jäädä yksin pitkäksi aikaa, etenkään laitoskäynnin jälkeen. Se itselleen kuopan kaivaminen on juuri sitä ajattelua ettei kaverit ymmärrä, ettei muut jaksa sun seuraa tai ollenkaan mahdu sun maailmaan nyt kun vasta olet itsesi vetänyt takaisin pinnalle. Olo paranee nopeammin kun saat sanotuksi jollekin kaverille miksi et ole ollut mukana viime aikoina ja miksi tuntuu rankalta tulla mukaan taas. Yhden hyvän ystävän kanssa puhuminen voi hyvinkin saada aikaan domino-efektin joka saa ne lähimmät ystävät tajuamaan ettet sinänsä pakoile heidän seuraa, vaan pikemmin etenet varovasti ja keräät palaset taas kokoon. Tiedän omasta kokemuksesta että se on rankkaa, mutta jos annat itsellesi ja kavereillesi aikaa niin olo helpottuu. Kliseistä mutta totta...
Haluan uskoa sinua. Ajattelen aina valmiiksi muiden puolesta ja tulen näin tyrmänneeksi kaikki lähestymisyritykset jo etukäteen. Harjoittelua harjoittelua...kunhan saisi aikaiseksi hyökätä pelkoa vastaan!
Lähetä kommentti