Olen ollut suorastaan saamaton. Lenkillä raahaan itseäni eteenpäin kuin kivirekeä tai rehusäkkiä, lihakset ovat niin voimattomat. Ja hervottomat. Uima-altaassa luulin hukkuvani, kun kädet eivät jaksaneet kauhoa vettä. En tiedä mistä tämä johtuu: onko ilmassa yleistä väsymystä (on), vaikuttaako viikon kestänyt migreeni tähän (pirun lumisateet!), vai fibrokivut selässä (pari Arcoxiaa päivässä migreenilääkkeen päälle, teköö kuule hyvvää), vai ihan vain matotauti?
Matotaudin saa matopöpöstä, joka viihtyy melankolisessa ja nuupahtaneessa ympäristössä. Taudinkuvaan kuuluu yleistä turtumusta, väsymystä, kiinnostuksen menettämistä, ahdistusta ja useimmiten näiden oireiden aiheuttamia itsesyytöksiä. Ikävä seuralainen, vaikeasti hoidettavista. Levinneisyys nykyään suuri, joka viides meistä sairastuu matotautiin joskus elämänsä aikana ja kamppailee sen kanssa vuosia. Se aiheuttaa runsaasti inhimillistä kärsimystä, vie toiminta- ja työkyvyn. Matotautiin liittyy korkea kuolleisuus.
Joko sinäkin olet saanut tartunnan?
edit. Pakko laihtua. Pakko.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Moro
Taisinpa saada jo happikaapissa maatessani ja jäädessäni vaille mitään inhimillistä kosketusta. Siitä etiäpäin välillä piilevänä ja välillä aktiivisena masentajana.
Ei ole kivaa elää madon kanssa, vaan pakko jatkaa eteenpäin, ei tämä kuitenkaan hiv tms ole.
Ja kuten Tiitiäinen, niin saan jo oikeaa hoitoa, joten eiköhän tästä joskus eroon päästä.
Tiedä sitten tulisiko ikävä näitä fyysisiä ja henkisiä madonlukupäiviä. Kun oliskin pirteä ja aikaansaava itseensä uskova ihminen. Mitähän sekin lienee?
- Johannes -
Moi taas Johannes!
Juuri tänään pohdiskelin, mitä se elämä sitten olisi, kun lähtisin opiskelemaan kuin muutkin ikäiseni ja saisin ammatin ja ehkäpä työpaikan. Mikä pointti siinä on? Mitä eroa siinä olisi näihin päiviin? Olisin vain toimintakykyinen, siinäpä se.
Näin ajattelee masentunut. Minun maailmassani onnistunut ihminen opiskelee ja tekee töitä - onnellinen ei tarvitse eikä oikeastaan saakaan olla. Hyi sentäs.
Voisin tehdä lähes mitä vain, jos joskus pääseen tuosta ajattelutavasta. Arvomaailmani on vähän liian vinksahtanut, ja sitä on vaikea vääntää terveempään suuntaan. En sano että mahdotonta. Haaveissani voisin olla tyytyväinen itseeni ja elämääni ihan vain minun ja elämän itsensä takia - en niinkään suoritusteni.
Hirveetä scheissea. Kuulostaa jo omiinkin korviini imelältä. Mihinkäs tästä liejusta pääsisi, kun on täällä korviaan myöten. Juuri ja juuri sormet yltää näppäimistölle ;)
Ainiin, pieni lisäys.
Sinusta Johannes, minulle tulee jatkuvasti mieleen yksi potilas, josta terapeuttini joskus juttelee. Ei hän kerro mitään, mistä voisin tunnistaa tai ylipäätään personoida ketään, mutta pienet asiat, hyvin pienet muistuttavat sinua. Sellaiset yleiset, sellaiset jotka terapeutti on maininnut minulle esimerkkinä tai vaikkapa työhönsä liittyen.
Jotenkin yhdistän teidät toisiinsa, vaikken tunne kumpaakaan.
Lähetä kommentti