maanantai 19. marraskuuta 2007

Tyttö puhuu liikaa

Tapasin äsken isän. Näkeminen sai verenpaineeni nousemaan suhahtaen, onneksi pääsin nopeasti kotiin. Isä haastoi riitaa viimeisestä puhelinlaskustani, joka joutui vielä näköjään hänen käsiin omistussuhteen muutoksen jälkeen. Kiitos operaattorin. Minulla ei ole oikeutta puhua niin paljon puhelimessa, en vaikka asun nyt yksin ja soittelen enemmän J:lle. Minun pitäisi möllöttää täällä yksin hiljaa.

Maksoin kyseisen laskun (27€) eilen netissä viimeisillä rahoillani, joten mitä ihmettä se ukko pauhaa? Ei minun puhumiseni kuulu sille pätkän vertaa niin kauan kun maksan niistä jokaisen sekunnin itse. Liekitän operaattorin, jos seuraava puheluerittely ja lasku menevät vielä vanhempien osoitteeseen. Eiköhän liittymän omistajan olisi hyvä saada lasku ihan paperilla kotiin. Tiedän jo, että marraskuun kertymä on tällä hetkellä 52€, joten papatusta täytyy vähentää loppukuuksi. Jos isä näkee tuon summan, se varmaan pamahtaa kappaleiksi.

On se niin vaikeaa antaa lapsen aikuistua. Ymmärrän kyllä, ettei köyhyysrajan alapuolella elävän kannata tuhlata hirveästi esimerkiksi puhelimessa puhumiseen. Mutta sitä en ymmärrä, kun tuhansia euroja kuussa tienaava mies pauhaa muutamasta kympistä. Ei lapsia kannata rahallisesti avustaa, niistä tulee muuten lusmuja. No ei, en voi sanoa noin, olen saanut enemmän rahaa vanhemmilta kuin monet. Olen ehkä kiittämätön kermaperse.

Yritän nykyään pärjätä omillani, vaikka ainoa tuloni on sairaspäiväraha. Sen lisäksi joudun joskus hakemaan sossupojalta vähän avustusta lääkemenoihin. Yllättävän paljon pystyn kyllä ostelemaan turhuuksia tuloihin nähden...kun menen kaupoille, en laske ostossummia yhteen vaan toivon että rahaa jää edes hitusen. Pitäisi opetella elämään säästeliäästi, mutta se on kamalan vaikeaa kun on ikänsä tottunut, että raha riittää. Että housuja on useammat, uuden talvitakin voi ostaa joka vuosi, voi ostaa 5 euron lohifileen yhden päivän ruoaksi, voi polttaa hyvää menthol tupakkaa - ja yhtäkkiä kaikki on mennyttä.

Kun sairastuu, eikä voi työskennellä, siitä rangaistaan. Jäät tyhjän päälle, tiput ravintoketjun pohjalle, olet nolla. Vanhempasikin katsovat sinua alaspäin, euroja ei enää tipu, olet ihan yksin ja omillasi. Näin meillä.

Jäi paha olo, tekisi mieli itkeä. Minä kamala kakara olen taas mokannut. Miksen koskaan osaa tehdä niin, että isäkin olisi tyytyväinen minuun?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei, älä syytä itseäsi siitä, ettei toinen osaa arvostaa. Olet jo tehnyt liikaakin muiden mieliksi. Ajattele vain ihan hyvällä omallatunnolla itseäsi. Tiedän, ettei ole helppoa, mutta pidän peukkuja!