Rahat on loppu, myydään fillari

Tänään olen ollut sosiaalinen. Kävin sen yhden ainoan ystäväni kanssa kolmen tunnin kaakaoistunnolla, tuli taas ruodittua mätää yhteiskuntaa ja tyhjennettyä elämän likasankoa. Asiat jotenkin selkiytyvät ja muuttuvat mielessä, kun ne jakaa jonkun kanssa. Meidän pienten ihmisten ympärillä, kummankin, on tapahtunut paljon pahaa ja surullista viime aikoina. Se tuntuu niin väärältä. Eikä minulla ollut rahaa yhteen vaivaiseen kaakaoon, kaveri tarjosi. Nolottaa olla sentitön.

Jos rakas Kela aikoo kokeilla pärjäänkö vielä seitsemännen viikon ilman rahaa, en ole saanut tässä kuussa euroakaan tilille. Meinaa toimeentulo olla melkoisen uhattu. Sitten täytyy vaan hipsiä sossupojan huoneeseen ja anella muutama kymppi lääkkeisiin ja joulukuun vuokraan. Voin ihan hyvin syödä sitä riisipuuroa seuraavan viikon, ja kissallakin on ruokaa varastossa 5kg. Kyllä me pärjätään. Jotenkin.

Olisi kivaa askarrella pitkästä aikaa. Suunnittelin hakea Tiimarista jotain korttipohjia ja huopapossuja (näin niitä mainoksessa), lisäksi vaikka hopeakynän. Paljon hauskempaa antaa omatekoisia kortteja! Tässä on nyt vain se ongelma, ettei ole varaa ostaa tarvikkeita, ainakaan vielä. Haluaisin myös yhden rullan sellaista kiiltävää turkoosia joulupaperia, mutta sekin on melko tyyristä. Minulla ei ole vielä joulukalenteriakaan, kun partiolaisen penteleet eivät ole tulleet ovelle, enkä ole nähnyt yhtäkään hiippailemassa kylällä kalenterikaupoilla. Joka ikinen vuosi niin kauas kun muistini yltää minulla on ollut partiolaisten joulukalenteri. En voi ostaa suklaakalenteria, koska syön suklaat heti ensimmäisenä päivänä. Että pankaahan partiotytöt ja -pojat vipinää töppösiin.

Odotan joulua kovasti, vaikka tänä vuonna minulla ei ole varaa ostaa lahjoja juuri kenellekkään. On minulla neljän euron kynttelikkö, laitan sen ensihätään keittiön ikkunan eteen. Jos vaikka saisin jonkin yllätysjoulurahan jostakin, pitänee tehdä muutama rivi lottoa ensi viikolla.

Aika hiljaista pitelee tässä blogissa. Olenkohan yksin täällä?