On liian myöhäistä pyydellä anteeksi, tiedän sen. Olen silti niin kamalan pahoillani. En voi edes ymmärtää mitä olen aiheuttanut läheisilleni. En tiedä miltä tuntuu pelätä oman lapsen kuolevan, en tiedä miltä tuntuu kun oma lapsi haluaa kuolla; en pysty käsittämään miltä tuntuu kun elämänkumppani janoaa kuolemaa, en tiedä miltä tuntuu kun ystävä sanoo tappavansa itsensä. En voi tietää. Ihmiset ympärilläni pelkäävät, jatkuvasti. En voi antaa sitä itselleni anteeksi.
Kukaan heistä ei tiedä mitä minä koen ja tunnen, ne eivät voi ymmärtää miksi satutan itseäni, miksi vihaan itseäni, miksi olen tällainen. En minäkään ymmärrä. En tahdo kylvää tuskaa ympärilleni, en enää. En syytä ketään. Minä itse olen tehnyt eniten pahaa.
Olen niin väsynyt. Tähän kaikkeen. Jokin repii minua. Haluaisin olla niin paljon, tehdä niin paljon enemmän. Usein tunnen olevani ihan yksin, vaikken olekkaan. Tunnen itseni ulkopuoliseksi, voisin hautautua omaan sekavaan maailmaani ja kadota sinne. Kun ajoittain kaikki tässä todellisuudessa satuttaa ja jokainen ihminen on vihollinen. Kaikki on liikaa. Ja silti minun on selvittävä velvollisuuksista, avattava aamulla verhot ja leikattava juustosiivu leivän päälle ihan itse. Niin ihmisen täytyy tehdä, vaikka ei jaksaisi kättä nostaa.
Satutin eilen itseäni, en aio kertoa sitä edes J:lle. Alan tuntea hänetkin viholliseksi, joka voi ilmiantaa minut. Sairasta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Aivan kuin olisit kirjoittanut suoraan minun päivästäni:O tuntuu aivan täsmälleen samalta.
Hei! Nuo on asioita, joita kipeä pää aiheuttaa. Niin tuttua... Niille ei voi mitään, ne vain tulevat, vaikka ei yhtään haluaisi. Alan ymmärtää, kun minulle sanottiin, ettei kukaan muu kuin saman kokenut voi tietää, miltä tuntuu, kun on masentunut.
Lähetä kommentti