Tänään

Tänään on helpompaa, en itke enkä lyö itseäni.

Tänään olen täyttänyt tyhjyyden sisälläni, puuhaillut huoleni pois, torjunut pahan ja sulkenut sen syvimpään loukkoon. Tänään en laske sitä ulos.

Tänään huuhdoin ikäväni virtaan ja pirskotin ylleni huolettomuutta. Tänään yritin hoitaa itseäni, ompelin haavani ja paikkasin särkynyttä mieltäni.

Tänään tahdon olla terve ja parantua.

Tänään huominen on tervetullut.

Tänään kaikki on toisin.

Olen väsynyt tuntemaan

On liian myöhäistä pyydellä anteeksi, tiedän sen. Olen silti niin kamalan pahoillani. En voi edes ymmärtää mitä olen aiheuttanut läheisilleni. En tiedä miltä tuntuu pelätä oman lapsen kuolevan, en tiedä miltä tuntuu kun oma lapsi haluaa kuolla; en pysty käsittämään miltä tuntuu kun elämänkumppani janoaa kuolemaa, en tiedä miltä tuntuu kun ystävä sanoo tappavansa itsensä. En voi tietää. Ihmiset ympärilläni pelkäävät, jatkuvasti. En voi antaa sitä itselleni anteeksi.

Kukaan heistä ei tiedä mitä minä koen ja tunnen, ne eivät voi ymmärtää miksi satutan itseäni, miksi vihaan itseäni, miksi olen tällainen. En minäkään ymmärrä. En tahdo kylvää tuskaa ympärilleni, en enää. En syytä ketään. Minä itse olen tehnyt eniten pahaa.

Olen niin väsynyt. Tähän kaikkeen. Jokin repii minua. Haluaisin olla niin paljon, tehdä niin paljon enemmän. Usein tunnen olevani ihan yksin, vaikken olekkaan. Tunnen itseni ulkopuoliseksi, voisin hautautua omaan sekavaan maailmaani ja kadota sinne. Kun ajoittain kaikki tässä todellisuudessa satuttaa ja jokainen ihminen on vihollinen. Kaikki on liikaa. Ja silti minun on selvittävä velvollisuuksista, avattava aamulla verhot ja leikattava juustosiivu leivän päälle ihan itse. Niin ihmisen täytyy tehdä, vaikka ei jaksaisi kättä nostaa.

Satutin eilen itseäni, en aio kertoa sitä edes J:lle. Alan tuntea hänetkin viholliseksi, joka voi ilmiantaa minut. Sairasta.

Kun ei jaksa

"Ehkä joskus paikassa, jossa ei ole aikaa, eikä sijaintia
Voin katsoa taakse ja nähdä vihdoinkin olevani kokonainen
Kuollen kumotakseni sen hetken, kun kaikki särkyi
Yrittäen hävittää sen, mikä on totta, eikä elämää

Yksi pieni hetki toi tuskan mustuttaen sydämeni
Ei valoa minulle, ei pääsyä ulos, olen seuraavana jonossa
En koskaan tässä elämässä tule löytämään rauhaa
Kaivan omaa hautaani, minut on ammuttu alas liekkeihin

Olit suojelusenkelini, pelastit minut joka kerralla
Mutta enkelit putoavat palaen, kaikki kynttilät ovat palaneet loppuun
On yksi tapa paeta, mutta pahempi siellä odottaa
Annan hänen ottaa minut, ikuisuus saa maksaa hintani

Ehkä joskus paikassa, jossa ei ole aikaa, eikä sijaintia
Voin katsoa taakse ja nähdä vihdoinkin olevani kokonainen
Niin minä toivoin, mutten enää usko
Haavani eivät parane, tulen vuotamaan verta sieluni kuolemaan saakka"

Sturm und Drang - Intiaani

Yksi väsynyt matkustaja

Tänään olen ollut topakka tyttö täynnä näennäistä reippautta. Lähdin suoraan sängystä puolen päivän tienoilla kahdeksan tunnin "työkomennukselle". Meinasin kyllä tutun pyytäessä jänistää, ajattelin heti etten millään jaksa reissata koko päivää. Mutta niin vain tein ja nyt olen pienenä väsyneenä myttynä tietokoneen ääressä. Anonyymiuden säilyttämiseksi en uskalla paljastaa enempää, mikä on harmi sillä koin ja näin kaikkea jännittävää. Esimerkiksi poroja (en kyllä Lapissa asti käynyt) ja ketun, otin niistä kuviakin.

Toivoin salaa saavani heti rahaa, mutta palkka tulee kuulemma myöhemmin. Kannatti lähteä, saan pilkko pimeästi kymppejä salaiseen säästökuoreen. Yritän aina yllätystulojen ilmaannuttua säästää osan, sillä tahtoisin joskus kaukana tulevaisuudessa ostaa tällaisen, tuon pinkin. Ihanan tyttömäinen. Ja turhamainen. Nyt minulla on Nokian perusmalleista perusmallein ja halvin kännykkä. Kyllähän sillä soittaa ja tekstaa, mutta siihen ne toiminnot sitten jääkin. Kyllä tällä pärjää kun on pakko.

Kissa on ollut yksin liian monta tuntia, sen voi laskea hiiristä joita on kannettu syömään ja juomaan. Minun tyttini olisi varmasti hyvä äiti, ellen olisi leikkauttanut sitä. Sen verran hyvin täällä hoidetaan leluhiiriä, ne pääsevät ihan kuppiin asti napostelemaan raksuja ja vesikuppiin juomaan ja samalla uimaan.

Väsyttää ihan kamalasti. Ensin Pako, sitten BB ja sitten sänky. Krooh pyyh kuten pienenä sanoin nukkumaan käydessä.

Ja hei kiitos kommenteista, palaan huomenna vastavierailuille :)

Onneton puuronkeittäjä

Arvatkaa mitä: sain rahaa! Muutaman satkun vain, Kela laittaa loput joulukuun alussa. Mutta sain maksettua laskut ja velat, kipitin tyytyväisenä kauppaan ja ostin maitojuomaa ja mannasuurimoita. Päätin siis kuitenkin jatkaa puurolinjalla. Innoissani keittelin taas puuron pohjaan ja sain suurimot liittoutumaan pieniksi saarekkeiksi. En ymmärrä miten maitoa pitäisi keittää, ettei se aina kärähtäisi! Se tekee sen niin salaperäisesti, että huomaan sen vasta kauhoessani pohjaa ja ruskeiden limanuljaskoiden noustua puuron pintaan. Höh. Aioin yrittää uudelleen joku päivä. Harmittaa vain se hukkaan mennyt maitojuomalitra.

Vietin illan J:n kanssa. Tämä erillään asuminen alkaa harmittaa jo nyt kahden kuukauden jälkeen, mutta tiedän tämän olevan ainoa mahdollinen ratkaisu tällä hetkellä. Ehkä joskus on toisin. Toivottavasti.

Kotiin tultuani itkeskelin. Ihan vain yksinäisyyttäni, harmitusta ja tyhjää oloa. Pelottaa kun mikään ei meinaa taas tuntua miltään. No hetken jaksoin tuulettaa saatuani tilille katetta, mutta nopeasti sitä tajuaa ettei tuolla summalla vielä hirveästi revitellä. Tekisi mieli ostaa vaikka mitä. Joululahjoja ainakin, minusta on ihanaa antaa toisille jotain kivaa. Keksin vaikka mitä, mutta ne eivät oikein mahdu budjettiini. Tiedän kyllä, että voisin tehdä itse jotain tai antaa lahjaksi hyvää mieltä (tosin sitä ei taida minusta liiemmin irrota, ja jos irtoaakin, pidän sen ahneesti itselläni), mutta se ei nyt tunnu yhtään hyvältä idealta.

Itse olen toivonut hajuvettä. Jotain luksusta köyhän habitukseen.

Rahat on loppu, myydään fillari

Tänään olen ollut sosiaalinen. Kävin sen yhden ainoan ystäväni kanssa kolmen tunnin kaakaoistunnolla, tuli taas ruodittua mätää yhteiskuntaa ja tyhjennettyä elämän likasankoa. Asiat jotenkin selkiytyvät ja muuttuvat mielessä, kun ne jakaa jonkun kanssa. Meidän pienten ihmisten ympärillä, kummankin, on tapahtunut paljon pahaa ja surullista viime aikoina. Se tuntuu niin väärältä. Eikä minulla ollut rahaa yhteen vaivaiseen kaakaoon, kaveri tarjosi. Nolottaa olla sentitön.

Jos rakas Kela aikoo kokeilla pärjäänkö vielä seitsemännen viikon ilman rahaa, en ole saanut tässä kuussa euroakaan tilille. Meinaa toimeentulo olla melkoisen uhattu. Sitten täytyy vaan hipsiä sossupojan huoneeseen ja anella muutama kymppi lääkkeisiin ja joulukuun vuokraan. Voin ihan hyvin syödä sitä riisipuuroa seuraavan viikon, ja kissallakin on ruokaa varastossa 5kg. Kyllä me pärjätään. Jotenkin.

Olisi kivaa askarrella pitkästä aikaa. Suunnittelin hakea Tiimarista jotain korttipohjia ja huopapossuja (näin niitä mainoksessa), lisäksi vaikka hopeakynän. Paljon hauskempaa antaa omatekoisia kortteja! Tässä on nyt vain se ongelma, ettei ole varaa ostaa tarvikkeita, ainakaan vielä. Haluaisin myös yhden rullan sellaista kiiltävää turkoosia joulupaperia, mutta sekin on melko tyyristä. Minulla ei ole vielä joulukalenteriakaan, kun partiolaisen penteleet eivät ole tulleet ovelle, enkä ole nähnyt yhtäkään hiippailemassa kylällä kalenterikaupoilla. Joka ikinen vuosi niin kauas kun muistini yltää minulla on ollut partiolaisten joulukalenteri. En voi ostaa suklaakalenteria, koska syön suklaat heti ensimmäisenä päivänä. Että pankaahan partiotytöt ja -pojat vipinää töppösiin.

Odotan joulua kovasti, vaikka tänä vuonna minulla ei ole varaa ostaa lahjoja juuri kenellekkään. On minulla neljän euron kynttelikkö, laitan sen ensihätään keittiön ikkunan eteen. Jos vaikka saisin jonkin yllätysjoulurahan jostakin, pitänee tehdä muutama rivi lottoa ensi viikolla.

Aika hiljaista pitelee tässä blogissa. Olenkohan yksin täällä?

I´m home

Matka oli oli ihana, mutta väsyin siellä enemmän kuin virkistyin. En saanut unta vieraassa paikassa ja uin jäseneni kipeiksi. Varsinkin käsivarsia pakottaa, kipu kiipeää ranteista kyynärpäihin ja tuikkii.

Kotiinpaluu aiheutti megalomaaniseen ahdistuksen. Ihan kuin minut olisi repäisty keskeltä unta painajaiseen, joka on totta. Kahteen päivään minun ei tarvinnut miettiä kouluasioita, eikä kieriä omassa ahdistuksessani, sain vain nauttia. Nyt pitäisi paneutua toisten kurssilaisten tehtäviin, riipiä kokoon jotain ajatuksia kirjoituksista, joita en ole edes lukenut.

En ymmärrä itseäni. Teen kaikesta ongelman, väännän väkisin asiat nurinkurin niin, että saan kärsiä. En ole yhtä hyvä kuin kurssitoverini, enää en edes yritä kuulua joukkoon. En voi vastata kouluttajan kysymyksiin koskien kirjoitelmaani, sillä en tiedä vastauksia. En osaa kertoa miksi valtisin sen sanan, en ole ajatellut missä maailmassa henkilöni elää - minä vain kirjoitin. Olen jo tajunnut ettei kirjoittaminen ole minun lajini. Voin höpötellä omia pieniä juttujani yksin, en jakaa niitä. Nyt pitää vain kärvistellä törkeän hintainen kurssi loppuun ja moittia itseäni kun ilmouttauduin sinne romaanin kuva silmissäni.

Kyllä, nyt on vähän paha olla. Terapiaan yhdeltä, ehkä sitten helpottaa.

Nyt jännittää

Sängyllä lojuu kolme t-paitaa, kahdet housut, alusvaatteita, uimatoppi ja-pöksyt, jättisäkki täynnä meikkiä, rasvoja, suihkugeeliä ja hiusaineita, lämpösukat. Mitä puuttuu? Ehkä sisäkengät. Varmasti jotain puuttuu, mutta huomaan sen vasta sitten perillä illalla.

Tulee varmaan mielenkiintoinen kolmetuntinen autossa vanhempien kanssa. Onneksi isän autossa voi polttaa hermosauhuja.

Täytyy vielä kiikuttaa kissa hoitoon J:lle. Pääsevät taas kissapossut peuhaamaan keskenään, toivottavasti isompi ei vain myllytä pienempää yöllä. Isommalta kisulta on tippunut jo pienenä pari mutteria päästä.

Palaan lauteille perjantaina. Toivottavasti olen silloin vielä yhtenä kappaleena, ettei painekattila ole posahtanut.

Hauskaa viikkoa!

Joulu tuli jo

Nimittäin puuron muodossa. Keitin äsken (tai no aloitin tunti sitten) ensimmäisen kerran riisipuuroa ihan itse! Se paloi pohjaan kolme kertaa ja kiehui yli vielä useammin, mutta uskokaa pois, tämä on tosi hyvää! Päälle vähän sokeria ja kanelia, nam. Piti ihan tämän vuoksi ostaa kyseiset mausteet, ei se puuro muuten maistu. Katselin tänään tyhjää tiliä ja etsin tosi tosi edullista purtavaa. No riisipussi ei maksa juuri mitään, ja siitä keittää monet monituiset puurot.

Soittelin tänään kireälle Kelan tätsylle ja tiedustelin jokohan voisin saada sairaspvrahaa. Viime kuun tulot olivat 160€ ja tämän kuun tasan nolla. B-lausuntoni homehtuu kuulemma tämän kuuluisan asiantuntijalääkärin pöydällä, hän miettii vielä voiko minun sairaslomaani todella jatkaa vielä tammikuulle, vai pitäisikö tämä kersa kenties työntää takaisin työmaailman torahampaisiin. Murrr. No jos ja kun sitä sairaspvrahaa tulee, saan takautuvasti n 700€ käteen. Hah, siitä sai koko Kansaneläkelaitos kun pihtasi!

Niin joo, se huominen. Vanhempani tarjoavat onnettomalle tyttärelleen leipää sirkushuveja - pääsen kylpemään. Kaksi yötä kylpylässä äidin kanssa. Siitä voi tulla rankkaa, mutta reissun tarkoitus on ihan vain minun piristämiseni, joten otan kaiken vastaa ihan mielelläni. Äiti alkoi puhua tästä reissusta jo kesällä kun makasin sairaalassa. Se on heidän tapansa huolehtia ja välittää minusta, ja ihan mukiin menevä tapa onkin. Odotan kyllä innolla! En ole koskaan käynyt oikeassa kylpylässä; siellä on useampi allas, allasbaarikin, ravintoloita, yökerho (joo sinne ensimmäiseksi bailaamaan, kaksi absolutistia, jotka nukahtavat viimeistään kymmeneltä illalla) ja kaikkea jännittävää. Elimistöni päätti tietysti kostaa minulle tämän huvimatkan, se myöhästytti kuukautisia yli viikolla, jotta ne alkoivat sopivasti juuri sopivasti päivää ennen reissua. Kiva kiva.

Eilisen rahakiukuttelun vuoksi saan myös lahjuksia, en rahaa vaan muutaman toivomani ja tarvitsemani tavaran. Tosi kiva kyllä, olen niin pa tällä hetkellä, etten voi ostaa mitään, mutta omatunto taas soimaa täydellä teholla. Äidin omatunto lienee karjunut vielä kovempaa, sillä hän se kipotti tänään kauppaan. En kehtaa paljastaa mitä se osti, en tahdo olla ylpeä tai kehua. Pelkään jättäväni sellaisen vaikutelman, kun puhun vanhempieni tavasta osoittaa rakkauttaan (?). Uskokaa pois, olen yhtä köyhä kuin muutkin vaivaiset Suomen maassa. Minua vain lahjotaan ankarasti nyt, kun voin huonosti.

Ei minua silti voi ostaa.

Medication keeps me going again

Tiedättekö kun joskus tulee uhmaolo ja koko maailma tuntuu pahalta, silloin yleensä alan miettiä miksi ihmeessä vedän kasan kalliita pillereitä nassuun, kun kerta kuitenkin voin huonosti - otin niitä tai en. Joskus epäilen jopa, että tukala oloni on yksin lääkkeiden syytä. Keväällä ja alkukesästä aloin itse säädessä masennuslääkitystäni, ensin nostin annostusta, sitten laskin, sitten aloin nappailla nappeja aina muistaessani, ja lopuksi vedin sekaisin rauhoittavia, unilääkkeitä ja masennuslääkettä. Arvata saattaa, ettei siinä käynyt hyvin.

Nykyään olen minimoinut lääkkeiden unohtamisen hankkimalla minidosetin. Maanantaisin napsuttelen lokeroihin viikon lääkkeet, ja joka neljäs viikko saan haettua apteekista uuden satsin. Resepteissäni on aikarajoitukset yhden naurettavan yliannostuksen takia. Oikeastihan kuukauden pillerit maksaisivat minulle reilu 200€, mutta uusien lääkkeiden mukana tullut erityiskorvattavuuspäätös tiputti Seroquelin ja Lamictalin hinnan 3€:n. Lyricasta joudun pulittamaan 45€/kk, sillä fibromyalgia ei ole tässä maassa sairaus, se on vain oire. Sanoo terveyskeskuslääkäri, sekä Kelan asiantuntijalääkäri.

Niin, koko kirjoituksen pointti oli kuitenkin se, että eilen todistin vahingossa itselleni, etten pärjää ilman lääkitystä. Jaoin uudet pillerit dosettiin, ja laitoin eiliset iltalääkkeet kaappiin odottamaan. Sinne ne sitten jäivätkin, kävin kyllä kurkkaamassa dosettia, mutta täysi dosetti tarkoittaa, että vasta tiistaina otetaan seuraavat napit. Meni kahteen asti yöllä, ennen kuin nousin sängystä pyörimästä, aiemmin vain hämmästelin miksei nukuta. Olin aikeissa nakertaa unilääkkeestä murusen, kun huomasin pikkuruiset kultamussukat hyllyllä ihan yksin. Ei siinä enää tarvittu unilääkkettä: pikainen yötupakka ja lääkkeet suuhun, sitten unta palloon.

Palaan illemmalla, sillä huomenna tapahtuu jotain jännittävää.

Tyttö puhuu liikaa

Tapasin äsken isän. Näkeminen sai verenpaineeni nousemaan suhahtaen, onneksi pääsin nopeasti kotiin. Isä haastoi riitaa viimeisestä puhelinlaskustani, joka joutui vielä näköjään hänen käsiin omistussuhteen muutoksen jälkeen. Kiitos operaattorin. Minulla ei ole oikeutta puhua niin paljon puhelimessa, en vaikka asun nyt yksin ja soittelen enemmän J:lle. Minun pitäisi möllöttää täällä yksin hiljaa.

Maksoin kyseisen laskun (27€) eilen netissä viimeisillä rahoillani, joten mitä ihmettä se ukko pauhaa? Ei minun puhumiseni kuulu sille pätkän vertaa niin kauan kun maksan niistä jokaisen sekunnin itse. Liekitän operaattorin, jos seuraava puheluerittely ja lasku menevät vielä vanhempien osoitteeseen. Eiköhän liittymän omistajan olisi hyvä saada lasku ihan paperilla kotiin. Tiedän jo, että marraskuun kertymä on tällä hetkellä 52€, joten papatusta täytyy vähentää loppukuuksi. Jos isä näkee tuon summan, se varmaan pamahtaa kappaleiksi.

On se niin vaikeaa antaa lapsen aikuistua. Ymmärrän kyllä, ettei köyhyysrajan alapuolella elävän kannata tuhlata hirveästi esimerkiksi puhelimessa puhumiseen. Mutta sitä en ymmärrä, kun tuhansia euroja kuussa tienaava mies pauhaa muutamasta kympistä. Ei lapsia kannata rahallisesti avustaa, niistä tulee muuten lusmuja. No ei, en voi sanoa noin, olen saanut enemmän rahaa vanhemmilta kuin monet. Olen ehkä kiittämätön kermaperse.

Yritän nykyään pärjätä omillani, vaikka ainoa tuloni on sairaspäiväraha. Sen lisäksi joudun joskus hakemaan sossupojalta vähän avustusta lääkemenoihin. Yllättävän paljon pystyn kyllä ostelemaan turhuuksia tuloihin nähden...kun menen kaupoille, en laske ostossummia yhteen vaan toivon että rahaa jää edes hitusen. Pitäisi opetella elämään säästeliäästi, mutta se on kamalan vaikeaa kun on ikänsä tottunut, että raha riittää. Että housuja on useammat, uuden talvitakin voi ostaa joka vuosi, voi ostaa 5 euron lohifileen yhden päivän ruoaksi, voi polttaa hyvää menthol tupakkaa - ja yhtäkkiä kaikki on mennyttä.

Kun sairastuu, eikä voi työskennellä, siitä rangaistaan. Jäät tyhjän päälle, tiput ravintoketjun pohjalle, olet nolla. Vanhempasikin katsovat sinua alaspäin, euroja ei enää tipu, olet ihan yksin ja omillasi. Näin meillä.

Jäi paha olo, tekisi mieli itkeä. Minä kamala kakara olen taas mokannut. Miksen koskaan osaa tehdä niin, että isäkin olisi tyytyväinen minuun?

Ei niin kuuliainen tyttö

Öyh, sisäinen feministini heräsi kun vilkaisin tuota Subtv:n Tosipaikka dokumenttia Kuuliaiset vaimot. "Brittidokumentti esittelee vanhanaikaisia vaimoja, jotka hoitavat kaikki kotityöt ja laittavat miehelleen jopa hammastahnan valmiiksi hammasharjaan, sekä vanhanaikaisia miehiä, jotka odottavat vaimoltaan tottelevaisuutta ja hiljaisuutta." Hyrrr, puistattaa. En voi ymmärtää naisten alistamista, en vaikka naiset suostuisivat siihen vapaaehtoisesti. Varsinkin kun koko villityksen pohjalla on jokin typerä kuuliaisen kotivaimon alistuskirja. Koiria koulutetaan, ei naisia.

Yksi ohjelman vaimo istuu autossa side silmillä, ettei hän vahingossa neuvoisi miestään ajamisessa. Voi hyvä luoja. Sama nainen antaa ukkonsa päättää, mitä laittaa ylleen ja kuinka laittaa hiukset. Voi apua, antakaa sinko. En voi katsoa tuollaista, suutun ja kiihdyn ihan liikaa. Nyt televisio ikkunasta ulos! Ajatelkaapa, minkälaiset arvot noiden parien lapset oppivat? Pojista tulee samanlaisia diktaattoreja ja tytöistä ovimattoja.

Minä arvostan tasa-arvoa, en miehen enkä naisen ylivaltaa. Omassa suhteessani päätösten teko on langennut minulle, sillä miesystäväni J on tohveli. Olen kyllä dominoiva persoona, jos valta annetaan minulle. Toisinaan myös aíka kamala suustani, myönnän. Mutta esimerkiksi vanhempieni edessä edelleen maanmatonen. En ole vielä onnistunut pyristelemään irti niiden vallasta.

Tänään en ole ollut niin ahdistunut, ennemminkin jännittynyt, sillä kirjoitustehtävä pitää jättää huomenna arvosteltavaksi. Opiskelen tosiaan avoimessa, yritän kovasti leikkiä kirjailijaa. Oikeasti kadun jokaisena sekuntina päätöstäni ilmoittautua jumalattoman kalliille ja ahdistavalle kurssille. Onneksi se on ohi jo ensi keväänä! Paitsi että laskuja tulee vielä 2009 vuoden puolelle...koulutuksen jälkeen pitäisi jaksaa osallistua vielä vuoden ajan kritiikkipiiriin. Höm höm. Tyttö saa aina silloin tällöin näitä kuningasideoita, eikä mieti yhtäkään kertaa ennen kuin töhöttää jo.

Nyt saattaisi nukuttaa. Luen tällä hetkellä iltasatuna Marko Leinon Joulutarinaa, tulee uni paremmin.

Alustukseksi

Tämä tyttö päättikin siirtyä bloggeriin, ja ainakin näin alussa pidän tästä paljon. Kaksi aiempaa blogiani meni myttyyn: ensimmäisen jouduin lopettamaan kun liian tuttu ihminen löysi sen, toista kirjoitin salasanan takana, mutta kyllästyin siihen nopeasti. Ehkä tällä kertaa voin kirjoitella rauhassa, toivottavasti. Luulen silti, että joudun tunnistamisen pelossa pimittämään tietoja. Näin alussa en osaa vielä hahmottaa kuinka läheltä totuutta voin kirjoittaa, mitä uskallan paljastaa itsestäni tai tekemisistäni. Se samainen tuttu saattaa nimittäin vieläkin sitkeästi etsiä blogiani, pimeä tyyppi kun on. Eiköhän asiat tässä matkan varrella selkiydy.

Mjahas, sain juuri puhelun, lähden ystävän kanssa kahville.

Fakta 1. Minulla on siis yksi ystävä, muut katosivat vuosien varrella.

Fakta 2. Olen 20-vuotias. Pää on ollut pipi jo kahdeksan vuotta.

Fakta 3. Viime kesällä jouduin ensimmäisen kerran sairaalahoitoon itsetuhoisuuden takia. Olin 10 viikkoa suljetulla, ja rakastin jokaista hetkeä. Ikävöin osastoa. Snif.

Fakta 4. Osastojakson aikana vanha tuttu diagnoosi F33.1 tarkentui rankempaan, nyt Kela kirjoittaa lappuihinsa "vakava mielenterveyden häiriö". Höpö höpö, F31 - se on minun elämääni, ei mitään luokiteltavaa.

Fakta 5. Minulla on kaksi kissaa, ne ovat elämäni. On tuossa mieskin, mutta se ei ole niin tärkeä.

Fakta 6. Kirjoitan. Olen edelleen sairaslomalla, mutta "opiskelen" samalla kirjoittamista. Voin kertoa ettei sitä huomaa blogiteksteistäni.

Fakta 7. Minulla on ongelmia syömisen kanssa, mussutan taas joulutorttua. Hyi minua.

Siinäpä totuutta jo kerrakseen. Tyttö poistuu nyt, mutta palaa nopeammin kuin uskottekaan.