Voiko ystävää rakastaa liikaa? Tätä olen miettinyt. Rakkaus ei voi koskaan olla paha asia, mutta siihen liittyy hylkäämisen pelko. Se tekee asiasta vaikean. Minulle rakkaus merkitsee aina mahdollisuutta menetyksestä. Olisi helpompaa olla pitämättä kenestäkään, en voisi koskaan pettyä toiseen. Mutta eikö olisi todella väärin kieltää itseäni pitämästä, välittämästä, tykkäämästä tai rakastamasta siksi, että saatan tulla hylätyksi?
Rakkaus antaa ihmiselle niin paljon. Niin paljon ihania, suloisia tunteita. Etenkin se, kun tietää että toinenkin rakastaa minua. Tässä tapauksessa paras ystäväni. Joskus luulen pakahtuvani, kun suhteemme on niin läheinen ja lämmin. Onneksi olen jo oppinut luottamaan, että hänenkin tunteensa ovat aitoja. En enää mieti, onko kaikki lumetta. Ystävän rakkautta ei voi mielestäni ansaita, se on puhdasta ja aitoa, ja syntyy jos on syntyäkseen. Onneksi minulla on se tyttö.
Emmekä kuitenkaan ole millään tavalla riippuvaisia toisistamme, sekin tekee ystävyyssuhteesta hyvän. Kumpikin pärjää omillaan, vaikka ikävä onkin joskus suuri kun tapaamisen välissä menee viikkoja. Silti kohdatessamme tuntuu kuin emme olisi koskaan erossa ollutkaan. Suhteeseemme mahtuu jopa vuosi, jolloin emme olleet juurikaan yhteyksissä, mutta sekään ei muuttanut loppujen lopuksi mitään. Sen jälkeen meistä tuli pikemminkin vain parempia ystäviä.
No, se ystävähehkutuksesta taas tällä kertaa. Tänään on kurja ilma, kuulas syyssää on vain haave. Vettä tulee kuin maailmanlopun aikaan, pian tuonne pihalle voisi hukuttautua lätäkköön. Siispä siivouspäivä pystyyn. Listalla olisi lattioiden imurointia ja pesua, mattojen tamppausta, tiskausta, saunan huuhtelua (se on iljettävän täynnä joidenkin piennisäkkäiden karvaa, joka saunoessa takertuu ihanasti ihoon ja ajautuu silmiin ja suuhun ja nenään niin, ettei saunomisesta voi enää nauttia) sekä vaatehuoneen järjestelyä. En tiedä kuinka yhdellä naisella voi olla niin paljon tavaraa ja vaatetta, että ihan normaalin kokoinen vaatehuone on lattiasta kattoon asti täynnä. Ylähylly on pakattu niin tiukaan, että päällimäinen fleecehuopa mahtuu juuri ja juuri litistettynä katon ja rojun väliin. Jotain voisi joskus kai hävittääkin...
Olen syönyt ja en syönyt, ja sen vuoksi paino seilaa pari kiloa ylös ja alas. Ei pitäisi punnita itseään päivittäin, vaan ainoastaan sen suositellun kerran viikossa. Minä vain lipsun herkästi tuosta, jos annan itselleni mahdollisuuden siihen. Olen myös lisännyt huomaamattani tupakointia ihan järkyttävän paljon, nyt onnistun imemään askillisen syöpäkääryleitä alle päivässä! Sen siitä saa, kun vaihtaa savukemerkin halvempaan. Auts. Nyt siis tupakoinnin vähennys projekti käyntiin. Lopetus saattaisi olla vielä liian suuri pala haukkatavaksi.
Nyt imurin kimppuun. Yöks.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Kaikista aidointa rakkaus on vanhempien (äiti, isä) ja lasten välillä. Lapsen rakkaus vanhempiaan kohtaan on ehdotonta ja pyyteetöntä. Se pitäisi jokaisen ihmisen kohdata elämässään.
Kuule, anonyymi, saatat repiä ja revitkin kipeitä haavoja auki.
Tiitiäinen. On mahtavaa, kun on luotettava ystävä. Lämmin halaus ja jaksamista syksyyn!
^^ Ei tuo minua haittaa :)
Voin ihan avoimesti ja kipuilematta sanoa, että olen jäänyt vaille tuota vanhempien pyyteetöntä rakkautta, ja varmaan siksi olenkin niin pilvissä kun saan sellaista ystävältäni - ja mikä huipuinta, voin sanoa rakastavani sitä tyttöä täysin pyyteetömästi! :)
^^ Ainiin:
Jokaisen todella pitäisi kohdata vanhempien rakkaus elämässään, harmi vaan että hiton moni jää paitsi siitä. Minkäs teet.
Noh, en tarkoittanut pelkästään Sinua, Tiitiäinen. Moni yrittää lasta ikiajat eikä onnistu (jää vaille oman lapsen rakkautta), monella on ongelmia omien vanhempien kanssa (jää vaille vanhempien rakkautta). Mulla oli taas joku herkkä hetki ha reagoin saman tien.
voi tiitiäinen, luulin kirjoittaneeni blogisi. Sama olotila velloo sisälläni päivästä toiseen, ja sama puute kuin sinulla. Huh, en ole ainoa joka tuntee näin, joka ei aina jaksa, blogisi helpotti huomattavasti oloani, haluaisin tutustua sinuun, ystävystyä jos se onnistuu, voiko sinulle kirjoittaa?..
t.nainen78
olen miettinyt aivan samaa... että voiko ystäväänsä rakastaa liikaa ? mun paras ystäväni on mulle tärkeämpi kuin kukaan tai mikään tässä kaupungissa ja vaikka tiedän tunteen olevan molemminpuoleinen niin silti hetkestä toiseen pelkään menettäväni sen ihmisen ja hänen rakkautensa. koska jos niin ikinä kävisi niin en voisi jatkaa enää.
ihana että sulla on hänet, älä ole yhtä typerä kuin minä ja yritä tietoisesti (tai edes osin) pilata sitä siksi että et osaisi käsitellä niin suuria tunteita. ei ole mitään hienompaa - kuitenkin, perhettään ei voi valita mutta ystävänsä voi. ja joku on kait valinnut meidät.
^^ hanna: Voi ei, minä taas ajattelin heti vain itseäni.. *hali*
anonyymi: Hmm, voi minulle kirjoittaa :) Lisään sähköpostiosoitteen profiiliini pian. Ihanaa kuulla (kaikesta ironiuudestaan huolimatta!), että blogini herättää ajatuksia - on oikeasti tosi helpottavaa huomata ettei me olla kukaan loppujen lopuksi yksin :)
jo´dete: Tosi kauniisti sanottu tuo "joku on kai valinnut meidät" ! Niin se taitaa olla, olkaamme onnellisia :)
Minullakin on tapana yrittää "tuhota" ihmissuihteita jo etukäteen, koska pelkään suuria tunteita ja ennen kaikkea niitä pettymyksiä...tämän ystävän kanssa alan vain jo päästä tasapainoon tunteiden kanssa. Vaikka silti pitääkin miettiä voiko ystävää rakastaa liikaa :)
Mutta ihan meidän itsemme takia meidän ei kannattaisi tulla riippuvaiseksi toisen rakkaudesta, juuri siksi että kestäisimme välien rikkoutumisen, jos niin on tapahtuakseen.. Tämä siis ihan hyvällä sanottu, olen pohdiskellut tuota :)
Lähetä kommentti