"There are times
I could come to you and hurt you
I could easily bring you tears
I could send you to hell
I know you"
Huomenta. Minun tämän päivän huomenta. Heräilin aamulla ihmisten aikaan, mutta päätin jäädä sänkyyn. En masennustani, en väsymystäni, vaan ihan siitä ilosta että voin tehdä sen. Tajusin että milloin tahansa tämä pieni onni saattaa olla ohitse, jonakin päivänä minusta tulee mallikelpoinen rivikansalainen joka herää aamulla, juo teensä, lukee Hesarinsa ja kipittää töihin. Tai paremmassa tapauksessa kouluun. Ensimmäistä kertaa aikoihin minusta tuntuu, että saatan ihan oikeasti palata ihmisarvoiseen elämään. Tehdä normaaleita asioita, elää normaalin aikataulun mukaisesti.
Olen hetkessä luonut ympärilleni turvaverkon, suunnitelmia, töitä, mahdollisen opiskelupaikan, harrastuksia, alkavan suhteen. Tämä kaikki on kuin onkin siis mahdollista myös tällaiselle epäonnistujalle. Samalla huomaan, kuinka masennuspäivät käyvät harvinaisiksi, kuinka en hajoa pienen esteen edessä, kuinka syön ajattelemattani normaalisti. Kuinka moxipurkki pysyy kiinni. Silti tiedän ja tajuan, että kaikki on särkyvää. Mikä vain voi tappaa ilon. Mutta en aio käydä odottelemaan tai pelkäämään sitä, en ainakaan tänään.
Tämän kirjoituksen alussa on lainaus. Herätessäni eilen aamulla tuo kappale (Sunrise avenue - Forever yours, myös otsikko on lainaus kappaleesta), ja tuo kohta oli ensimmäisenä mielessäni. Heräsin unesta, joka oli surullinen ja inhottava takauma lapsuuteen ja nuoruuteen. Unessa minä ja veljeni rauhoittelimme äitiä, kuten olemme tehneet aina. Näin takaumia todellisista tilanteista, joissa olemme joutuneet hyssyttelemään ja luopumaan itsestämme, omista haaveistamme jotta äidin olisi parempi olla.
Pahinta unessa teki se, kun katsoin vierestä kuinka veljeni kasvoille valui se puutunut ja lyöty ilme, mikä seurasi aina oman unelman menetystä. Tai kun olimme unessa jo hiukan vanhempia, ja veli oli muuttamassa pois kotoa. Seisoimme kaikki eteisessä, enkä varmaan koskaan unohda veljen hätää siitä, pärjääkö äiti. Hän yritti keksiä äidille kaikkea muuta ajateltavaa, kaikkea mitä hän voisi tehdä esimerkiksi meidän isän kanssa. Unessa tiesin, että veli yrittää pedata minulle helpompaa elämää, ettei äiti jäisi kokonaan vastuulleni. Nyt mietin, kuinka paljon ihan oikeassa elämässä veljeäni on mahtanut pelottaa tuolloin puolestani. Olimme silloin vihoissa, tai tarkemmin sanottuna minä olin vihoissani veljelle. Mukamas muista asioista, mutta todellisuudessa olen sisimmässäni saattanut olla veljelle lapsellisen vihainen. Miten hän voi jättää minut tänne yksin vanhempieni kanssa? Äidin kanssa.
Huokaus. Äiti on edelleen iso kipeä piste rinnassani. Piste, joka joskus laajeenee ja laajeenee, repeää avohaavaksi ja vuotaa. Kunnes taas saan kursittua sitä umpeen. Isä on viime aikoina tullut avuksi haavan ompelussa. Psykologian kirjojen mukaan nimenomaan isän tehtävä on tulla äidin ja tyttären väliin, mielellään tietysti jo aiemmassa vaiheessa, jolloin äidin ja tyttären on helpompi eriytyä toisistaan. Meillä tämä vaihe on käynnistynyt vasta hiljattain, mutta vielä ei ole liian myöhäistä. Pikemminkin nyt voi olla ihan hyvä vaihe.
Välini isän kanssa ovat muuttuneet aiemmasta täysrikosta avoimeen välittämiseen. Isän kanssa on hyvä ja helppo puhua, hän ei pompi tai saa hermoromahdusta vaikka kertoisin mitä. Hän kuuntelee ja sanoo suoraan, ettei ole koskaan tajunnut tuollaista tai ettei ymmärrä jos ei ymmärrä. Ei tarvitse jäädä kyräilemään. Viihdyn isän kanssa. Ja tämäkös nyppii äitiä ja pahasti, vaikka se ei ole tarkoituksemme. Ei tietenkään ole, mutta äitini osaa kääntää asian niin.
Niin. Tuo pätkä tuosta kappaleesta tuli mieleeni varmasti siitä, mitä olen viime aikoina miettinyt. Haluaisin selvittää asiat äidin kanssa. Äiti sanoo minulle silmät kyynelissä, että onneksi meillä ei ollut sellaista helvetillistä lapsuutta kuin hänellä. Minun tekisi mieli mennä ja sanoa, että kuule äiti, meillä oli välillä aika kurjaa. Äiti, etkö näe mitä minulta puuttuu. Minulta puuttuu äiti. Mutta koska olen tottunut kantamaan vastuuni äidistä, en tee sitä. En riko äitiä. Olen hiljaa ja nielen itkuni. En halua satuttaa äitiä, olen valmis suojelemaan häntä.
Äitini ei näe eikä kestä totuutta. Minun täytyy kestää se.
Yritän kovasti koko ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti