Rohkea pillerin syö

Hmph. Lääkitystäni ollaan parhaillaan juusteeramassa kohdilleen. En ole tainnut tunnistamisen pelossa mainita sitä täällä, mutta nytpä sen viimeistään paljastan. Olin itse halukas tähän projektiin, suorastaan vaadin sitä. Koin oloni jo niin hyväksi, että ajattelin olevani valmis luopumaan masennuslääkkeestäni. Tai siis mielialaa tasaavasta lääkkeestäni. En ollut koskaan kokenut saavani siitä suurta hyötyä, joten sanoin reippaasti lääkärille että viskataan vain jorpakkoon koko pilleri. Pois minun dosetistani mokoma turhake.

No turhake on viskattu jorpakkoon, mutta palan halusta hakea sen takaisin. Olotilat seilaavat hurjaa siksakkia kuristavasta ahdistuksesta kiihtymykseen ja levottomuuteen, maanisesta höpöttelystä masennuksen syövereihin. Ainahan minä olen tuollainen viiripää ollut lääkityksestä huolimatta, mutta nyt taidan jo rikkoa ennätyksiä. Kaveri sanoi ihan tosissaan puhelimessa, että kuulostan joinakin päivinä aika sekopäiseltä. No varmasti, kun saatan aamulla soittaa hädissäni että kaurahiutaleissani on pieniä mustia ötököitä ja se ahdistaa minua niin etten saa henkeä, mutta illalla puhelimessa olen yli-ihminen ja suunnittelen maailmanlaajuista vallankaappausta vailla huolen häivää. Fyysinen olemuksenikin muuttuu mielen mukaan, välillä olen kirjaimellisesti kokovartalopuudutuksessa, toisinaan jalka vipsuttaa kun en tiedä mihin suuntaan hajoaisin levottomuuteni kanssa. Aika mieletöntä menoa.

Jossain aivojen pohjalla on kuitenkin vielä tallessa järjenpoikanen, joka sanoo että katsotaanpa vielä muutama päivä. Itse olen kuoppaani syventänyt, koska eliminoin lääkkeen tuosta noin vain, enkä kuunnellut ohjeita. En tunne kovinkaan hyvin termiä "pitkäjänteisyys", saati sitten sanaa "kärsivällisyys". Tiputtaisinko annostusta muka muutaman kuukauden ajan muutama milligramma kerrallaan? Ehen, en missään nimessä. Halusin nähdä heti mitä tapahtuu. Ja nythän tässä sitten sekoilen. Joka toisena sekuntina haluan aloittaa lääkkeen uudelleen, joka toisena yritän järkeillä että kannattaa kokeilla vielä hetki, jos vain kestän nämä olot. Voihan olla, että mieli tasoittuu kunhan kemiat tottuvat uuteen tilanteeseen. Nimittäin lääkkeellä oli ikäviä ja rajoittavia sivuvaikutuksia, joista pääsin eroon heti sen lopettamisen jälkeen. Plussaakin siis on. Täytyy vain katsoa tuleeko tästä touhusta, jota elämäkseni kutsun, yhtään mitään ilman tasoittavaa pilleriä.

Haluaisin niin kovin olla normaali ja elää ilman lääkkeitä. Sen hyväksyn, etten voi nukkua ilman lääkkeitä. Mielestäni unen laatua parantavaa lääkettä voi käyttää joku, joka ei ole ihan pipi. Siispä minäkin sallin sellaisen tropin itselleni. Mutta mielialalääkettä syö pipi. Olen pahasti sellainen, en kiellä sitä ollenkaan, mutta tuntisin saaneeni ylivoimaisen voiton jos pärjäisin ilman tuhtia lääkitystä. Vaikka oirehtisin kuinka kaksisuuntaisesti, saattaisin pärjätä silti ilman lääkkeitä. Toiset pärjäävät. En vielä tiedä kuulunko siihen luokkaan.

Suurin osa ongelmistani ei ole kuitenkaan hoidettavissa lääkkeillä, sen on todennut jo moni psykiatri. Minua ei saada rauhoittumaan eikä pysymään nahoissani millään muulla kuin lekaharkolla. Terapia on kai tärkein hoitomuoto kohdallani, ja tällä hetkellä saankin siitä paljon irti. Olen silti ylettömän kiinnostunut käyttäytymisterapiasta oman analyyttisen terapiani sijaan... Semmoinen toimii kuulema joskus hyvin niin bulimian kuin epävakaan persoonallisuushäiriön hoidossa. Sehän olisi siis kuin minulle tehty hoitomuoto! Jos olisi rahaa, hakeutuisin heti paikalla kokeilemaan sitä.

ps. Pakko tunnustaa, että laadin tänään töissä (niin, aloitin muuten työt tällä viikolla!) kieron suunnitelman: aioin syödä ja oksentaa kunhan pääsisi kotiin. Mutta en tehnyt sitä. Ainakaan vielä. Yritän vastustaa himoa tämän illan. Päivä ja ilta kerrallaan. Ilmeisesti pohjalla on taas ahdistusta, kun oksentaminen tulee mieleen.