sunnuntai 9. marraskuuta 2008

If you open your eyes, you'll see that something is wrong

Oi voi voi. Kaikki on hyvin, mutta olen haljeta huolesta. En ymmärrä miten näin pieneen ihmiseen voi mahtuakaan näin paljon huolia! Ja murheita. Niitä on kaikkialla. Näen aiheita niihin kaikkialla minne katsonkin. Huokausten huokausten huokaus.

Meinaan taas hätiköidä ohi päivien. Välillä, kun oikein yritän, pystyn keskittymään kuluvaan hetkeen ja olemaan läsnä, mutta suurimman osan ajasta kiirehdin huomiseen. Minun täytyy pakottaa itseni pysymään tässä ajassa. Tiedän ettei ole olemassa mitään suurta ja mahtavaa huomista, joka koittaa ja jolloin oloni on tyyni ja olen kuin pieni lauhkea lammas vailla ongelmia. Silti vähän odotan ja jännitän sitä. Jos se vaikka koittaisikin. Ehkä. Mahdollisesti.

Ihania ja unohtumattomia kokemuksia valuu hukkaan, kun en osaa nauttia niistä tai säilyttää niitä mielessäni. Nytkin täydellisen ja ihastuttavan viikonlopun jälkeen voisin vain leijailla hyvässä olossa, mutta sen sijaan murehdin jo miten saan äkkiä kulutettua tulevan viikon. En tiedä mihin olen kiirehtimässä. Alan vahvasti epäillä, ettei minulla taida vieläkään olla elämää. Jos olisi, voisin kai elää sitä. Nyt vain tapan aikaa. Töissä on kivaa, mutta vietän ne tunnit vilkuillen kelloa ja laskien milloin pääsen kotiin. Jaa miksikö? Kun tietäisinkin. Kotona ei odota mikään. Kotona venttaan, että voisin jo nukahtaa ja herätä sitten kuluttamaan seuraavan päivän.

Olo ei ole paha, kovin ahdistunut vain. Tai ei ahdistunut sillä tavoin kuin joskus, vaan huolestunut. Niin, ehdottoman huolestunut. Kaikesta. En tiedä onko tasaavan mielialalääkkeen lopetuksella suoraa vaikutusta huolestuneisuuteni. Minullahan on diagnosoitu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, ehkä nämä piirteet tulevat nyt vahvemmin esiin.

Masennus on hirvittävä tunne, mutta aika kamala on tämäkin.

2 kommenttia:

chamuda kirjoitti...

hei!

kuulsotaa kovin tutulta. jotenkin tuo tuollainen kiirehtiminen ei mihinkään.

ja jee, minullakin on diagnosoitu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. liiallinen ja kontrolloimaton huolestuneisuus on todella aika tyypillistä ko. häiriölle, ainakin mulla. tosin ne oireet tulee silleen jännästi kausittain. voi mennä kuukausiakin hyvin ja sitten yhtäkkiä jokin aivan naurettava asia pyörii päässä kehää 24/7, itkettää, ahdistaa ja vie yöunet.

olet roheka kun uskalsit lähteä sormeilemaan lääkitystä elämänmuutosten keskellä :) itse tarraan vielä cipralexeihin, kunnes elämä on jossain vaiheessa tasaisempaa... wonder when that is.

Tiitiäinen kirjoitti...

^^ Olin kai vain taas kerran tyhmänrohkea :/