Huolihetki

Viimeiset kaksi terapiatuntia on päättynyt siihen, että minä nousen jo 15 minuuttia ennen tunnin loppua ylös ja tuhahdan etten jaksa enää vatvoa yhtään enempää. Siis minä, joka rakastan vatvomista. Tai en rakasta, olen vain luotu vatvomaan ja vehtaamaan. Pinna ei kestä terapeutin lässytystä, turhaudun kun tunnen oloni vain ärtyneemmäksi ja ärtyneemmäksi tunnin kuluessa. Kun olo on muutenkin levoton ja kiihtynyt, en siedä lisä-ärsykkeitä tippaakaan.

En haluaisi tiuskia terapeutille, enkä aiheuttaa hänelle pahaa mieltä, mutta en vain yksinkertaisesti jaksa! Tänään töissä oli jo sen verran hankalaa, että päätin kokeilla naurettavalta kuulostavaa ahdistuksenhallintakeinoa: laadin huolilistan. Terppa on monta kertaa suositellut minulle huolihetkeä ja huolilistaa, mutta olen aina ja iänkaikkisesti sulkenut korvani neuvoilta, jotka kuulostavat mielestäni typeriltä. Lasken systemaattisesti tuonkaltaiset neuvot suoraan toisesta korvasta ulos. En tiedä miksi. Ehkä siksi etten usko saavani niistä apua.

No tänäänpä minä todella istahdin alas, otin aanelosen ja kynän ja aloin kirjoittaa listaa päässäni mylvivistä huolista. Paperi täyttyi suht nopeasti, yksi murhe johti toiseen, jokainen kysymys aiheutti lisäkysymyksen. Kymmenen minuutin huolihetki oli ohi nopeasti, ja aloin silmäillä paperia. Naurahdin itsekin kun tajusin, että murehdin oikeasti asioita ensi syksyyn asti, asioita joille en voi tällä hetkellä mitään, asioita jotka eivät todennäköisesti koskaan edes tule tapahtumaan, asioita joille minun ei todellakaan kannattaisi antaa huolenarvoa mielessäni. En yrittänytkään keksiä ratkaisuja huoliini, sillä sitä yrittäessänihän minä aina juuri ahdistun. Taittelin paperin, marssin takaisin muiden luo ja jatkoin töitä. En selitellyt kenellekään mitä olin puuhannut, sillä kymmenen minuuttia pois työajasta huolia varten auttoi minua keskittymään koko loppupäivän ajan vain ja ainoastaan töihin.

En tiedä johtuuko tyynempi oloni oikeasti tuosta jiposta, mutta olen selvinnyt jo monta tuntia kihisemättä. Kotiin tultuani en ensimmäiseksi tarttunut puhelimeen ja soittanut paniikkipuhelua ystävälleni. Sen sijaan paahdoin ruisleipää ja katsoin telkkaria. Hämmentävää. Huolilista on edelleen taiteltuna laukussa, mutten taida enää edes vilkaista sitä. Siellähän muhivat. Muistan kyllä varmasti tarvittaessa jokaisen murheen muutenkin. Yllätän ystävän myöhemmin aivan järisyttävän normaalilla puhelulla, jossa en kaadakaan tuhatta murhetta hänen niskaansa, vaan keskityn kuuntelemaan häntä heti alusta alkaen :)

Nyt pähkäilen lähinnä sitä, soittaisinko huomenna psykiatrilleni ja kysyisin josko ahdistustani voisi kuitenkin lievittää lääkityksellä. Bentsoihin en enää mielellään koskisi, sillä ne huumaavaat ja onnistun aina kehittämään niihin tajuttoman toleranssin. Mielialan tasaajani selvästikin siis lievitti ahdistustani, koska ongelmat räjähtivät käsiin sen lopetuksen jälkeen. Masentunut en mielestäni ole. Mutta ruokahalu on kyllä kasvanut kovasti. Tai sitten käytän ruokaa ahdistuslääkkeenä. Täytyyhän minun oppia hallitsemaan ahdistustani ilman lääkkeitä, mutta sitä ennen tarvitsisin vähän apua. Samaa tasaajaa en aloita uudestaan, mutta jokin toinen mielialalääke voisi olla paikallaan. Edelleen syön iltaisin Seroa, mutta se auttaa lähinnä sammuttamaan aivot ja nukkumaan.

Tämä lääkeasia on ollut ainakin listan mukaan yksi isoista huolistani, ja tänään tajusin että olen todellakin yrittänyt itse ratkoa sitä mielessäni, miettinyt kuumeisesti eri lääkitysvaihtoehtoja ja hoitomahdollisuuksia. Listan laatimisen jälkeen tajuntaani iskeytyi eräs tärkeä seikka: miksi ihmeessä minä tätä yksin väännän ja käännän, kun asia ei ole minun alaani! Että tuskin minulla tarvitsee olla selkeää ja järkevää ratkaisua päässäni, jota ehdottaa lääkärille. Jätän asian psykiatrin ratkaistavaksi, esitän vain omat toiveeni.

Eli ehkä joskus kannattaa kokeilla niitä tyhmiltäkin kuulostavia neuvoja. Minä taisin tänään hyötyä tästä uhrauksesta. Nyt taidan paahtaa vielä yhden leivän ja lähteä sitten tarkistamaan, josko sade sallisi lenkkeilyn. Toivottavasti ahdistuslevelit pysyvät matalana edes aamuun asti.