Ajoin tänään autoa pimeällä metsätiellä ja palasin taas muistoissani kauas yli vuoden taa. Miten minä olen voinut olla varma, että kaikki hyvä on ulottumattomissani? Ettei mikään ole niin hyvää, että minäkin sen tuntisin. Että se musta on todellisuus ja muu harhaa, että se kipu ei lähde koskaan, että minun kuuluu kuolla. Etten halua nähdä enempää.
Sieltä pimeydestä oli pitkä matka takaisin ylös. Kävin hyvin hyvin kaukana, moni ei tiedä sellaista paikkaa olevankaan. Parempi jos kenenkään ei tarvitsisi kokea sellaista tuskaa. Ei elämä ole senkään jälkeen välttämättä kovin usein näyttänyt valoisia puoliaan, mutta nyt tiedän niiden olemassa olosta. Nyt todella tiedän ja luotan, että jossakin on valo, ja että se valo on myös minun ulottuvillani. En välttämättä koskaan pääse sinne asti pysyvästi, mutta ne pienet välähdykset joita olen nähnyt siitä saavat jaksamaan vaikeina hetkinä. Pienien hyvien hetkien voimalla yritän sädehtiä pimeydessäkin. Huom. yritän.
No, siellä pimeällä tiellä aloin jutella itsekseni ääneen. Kerroin mm. itselleni kuinka hämmentävä voima on rakkaus, kuinka paljon voimaa siitä saan. Tässä maailmassa on yksi tyttö, joka on jotain niin rakasta ettei siinä tunnu välillä olevan järkeä. Ystävä, joka on ystäväni vaikka olisi tai tulisi mikä. On ollut aina, minä en vain synkimmilläni jaksanut uskoa ihmissuhteisiin, en kokenut ansaitsevani kenenkään rakkautta ja tein rakastamisestani mahdollisimman vaikeaa. Hän jäi silti. Kiitos siitä.
Annoin myös itselleni luvan tykätä tapailemastani miehestä niin että sydän rutisee. Minkäs sille mahtaa kun rinnassa läikähtelee ja olo on toisen seurassa niin käsittämättömän hyvä.. Minkäs sille vaan mahtaa, vaikka olosuhteet eivät olekaan otolliset minkäänlaiselle suhteelle. Minkäs sille tekee, että tykkäys voi sortaa monta estettä. Minkäs vaan tyttö tekee, muuta kun on onnellinen.
Elämä voi tarjota ihmeitä aivan yllättäen. Onneksi jäin katselemaan mitä kaikkea tällä maailmalla on hihassaan minua varten. Enkä vielä tiedä puoliakaan, en kai kolmatta osaakaan.
Ei elämä helppoa ole, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Olen iloinen, että myös tuota olet saanut kokea: aitoa ystävyyttä ja rakkautta. Ne eivät tässä elämässä ole mikään itsestäänselvyys ja vaativat molemmat juuri sitä että luottaa kaikesta huolimatta.
Tiitiäisen kirjoitus sai minutkin hymyilemään :D - Kiitos taas!
Hei Tiitiäinen!
Olin lomalla aurinkoa katsomassa, enkä ole piiitkään aikaan päässyt lukemaan kuulumisiasi. Kuulostaa siltä, että Sinulle kuuluu hyvää. Muista tuo hyvä olo silloin, kun tulee vähän huonompi. Tiedän, että se on äärimmäisen vaikeaa. Ainakin itselläni on. Viime aikoina jokin ihmeellinen on saanut jaksamaan. En ole keksinyt, mikä olisi muuttunut, mutta parempi olo on ollut. Toivotaan, että tämä kestää ja tehdään molemmat töitä sen eteen.
En vielä lukenut aiempia kirjoituksiasi, joten en tiedä, vaikka olisit jo niin tehnytkin, mutta kynttilöitä kannattaa kyllä nyt sytyttää ja paljon. Ehkä mulla on vain joku tuli-hulluus, mutta kynttilän (tai takan, nuotion jne.) liekki jotenkin huumaa...
Moi vaan kaikille kamuilleni :)
Lähetä kommentti