keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Tahdon levätä, tahdon silmät ummistaa

Väsymys voi saada lähes yliluonnolliset mittasuhteet. Tämä väsymys ei tunnu lähtevän nukkumalla, ei teellä, ei ulkoilulla, ei sitten millään. Kaikkien piristysyritysten jälkeen huomaan vain haukottelevani entistä makeammin. Haukotus sentään.

Niin poikki ja pinossa en ole, ettenkö töissä pystyisi käymään. Tuntimääräni on onneksi edelleen niin naurettava, että sen pystyy hoitelemaan pää pikkuisessa pöpperössäkin. Varsinkin nyt, kun ahdistus ei ole niin megalomaanista. Olen vain puhtaasti väsynyt. Ärsyttää kuitenkin olla työkavereiden silmätikkuna, jokainen liikkeeni ja sanani rekisteröidään sinne aivolohkoon, jossa käsitellään "jaksaako tuo mielenterveyskuntoutuja tehdä töitä" -asiat. Huomaan, että migreenini painetaan mieleen ja haukotukseni lasketaan.

Toisaalta aivan loistavaa, että tällä kertaa minua oikeasti tuetaan ja työhönpaluutani "valvotaan". Olen edelleen kovin huono sanomaan, etten jaksa, vaikka harjoittelen sitä koko ajan. Kerran kokeilin lausua sen maagisen sanan, joka aiheuttaa minulle tuskaa ja työtä. Työkaverin tiedustellessa kuka mahtaisi ottaa ylimääräisen homman ja samalla jo törkkiessä paperipinoa minua kohti, minä napautin suustani ein. Hämmennys oli molemmin puolinen, voin kertoa! Kieltäydyin kohteliaasti, sillä ylimääräiset hommat eivät kuulu minulle. Eivät siitäkään huolimatta, vaikka minun tekisi mieli pelastaa koko maailma. Ehkä universumikin siinä sivussa.

Ja silti voisin nukkua sata vuotta. Ulkona on pimeää kuin maailmanlopun porteilla ja vettä sataa niin että talvikenkäni vain litskuvat. Tämä kirottu sää tuntuu unettavan lisää. Lumen ja valkeudun aikaan olin paljon virkeämpi. Väsymyksen myötä nälkäni on myös kasvanut karmiviin sfääreihin, voisin syödä tunnista toiseen enkä silti täyty. Olen onnistunut lihomaan jo alle viikossa ihan kiitettävästi. Siinä niille jotka väittävät ettei muutamassa päivässä kipatut ruoat mukamas yhtäkkisesti lihota - kyllä ne sen vaan tekevät. Turvonnut olo ei yhtään kohenna mieltä.

Nyt taas unille. Adios.

2 kommenttia:

ღ Crystal kirjoitti...

Minäkin olen väsynyt mutten saa nukkumalla sitä pois. Olen vaan väsynyt elämään..

tällä hetkellä näin

Anonyymi kirjoitti...

en tiedä onko asiasta olemassa jotain hienoja tutkimuksiakin, mutta itsestäni olen huomannut myös sen, että kun on lunta maassa, niin vaikka pimeä vuodenaika onkin, niin silloin pysyy pirteämpänä. Nyt kun nuo jo sataneet lumet sulivat pois, tuntuu melkein vielä mustemmalta, kuin silloin ennenkuin lunta oli ollut ollenkaan..